20111106

sumua, harmaata ja epätoivoa

Perjantai valkeni sumuisena ja harmaana. Myös mieli oli vähän harmaa, aavistuksen väsynyt ja tahmea. Vaatteet olivat sävy sävyyn kostean maailman kanssa. Isoon huppuun on ihana piiloutua kun uurastus alkaa piirtää uurteita kasvoille ja silmäpusseihin ei auta enää mikään. Aina ennen suuren työprojektin loppurutistusta, minuun iskee harmaa epätoivo.


Se tulee joka kerta, käy kuin kello. Moniosaiset projektit vaativat ison kasan taustalla tapahtuvaa organisointia, palavereita, puheluita, hae sitä, tuo tätä. Piirrä, tulosta, suunnittele, kokeile, erehdy ja onnistu. Kun jokaisen palikan pitää sopia toisiinsa, ei riitä, että naputtelee vähän koneella välillä vaan öisinkin nukkumaanmennessäni mielikuvataitan päässäni tai käsittelen mielessäni kuvia. Pohdin kankaiden ompelua tai järjestelen päässäni seuraavan päivän aikataulua, bussimatkoja, tarvittavia tavaroita.


Vasta nyt, monen vuoden kokemuksen jälkeen olen oppinut, että se epätoivo myös väistyy. Se jää kaiken jyräävän loppurutistuksen alle ja liiskaantuu hiljaa pois. Se ei kuiski enää mielessä kun viimeisenä yönä taittelee lennokkeja, taittaa hullunlailla tai tekee mekaanisesti viimeisiä korjauksia. Se hiipuu jonnekin monen kuukauden työn päättävään adrenaliiniryöppyyn.


Ja silloin kun se on päällä, on vain luotettava siihen, että se menee ohi. On uskottava kaiken onnistumiseen vaikka tekisi mieli vain istua lattialla itkemässä tai mennä piiloon keltaisen telttapeiton alle ettei kukaan näe. Juuri nyt olen harmaassa aallonpohjassa harmaine vaatteineni. All Saintsin puputopissa, uudessa ruudullisessa hupparissa. Kaulassakin killuu hopeinen pupu timantteineen. Ja timanttinen nousukiito alkanee huomenna. Tai viimeistään tiistaina viimeistellessä keskiviikkona kasattavaa projektia.


2 kommenttia:

  1. no kerrankin ollaan synkronissa...huoooh. s

    VastaaPoista
  2. näinhän elämä menee.. ihan aidosti kuvaat kokemusten sarjaa.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!