20111114

blögiä ja yllättäviä yhdistelmiä

Nyt on meidänkin glögit tai kuten Aniliini osuvasti näitä Blossan (blogi)klassikoita kutsui, blögit ostettu. Olen joka vuosi aiemmin missannut kyseiset mahtavat pullot ja nyt päätin tarttua härkää sarvista. Maistaa ei ole vielä ehditty mutta Alkon myyjä kehui valintaani erittäin hyväksi. Nähtäväksi jää, kahvinmakuinen glögi ei ainakaan P:n mielestä kuulostanut kovin lupaavalta. Minusta se vaikuttaa varsin yllätykselliseltä yhdistelmältä jota odotan innolla.


Yhdistelmiä on löytynyt viime aikoina enemmänkin. Kaapin perälle haudattu huolella säilytetty Gantin tarjoilulautanen löytyi eilen. Se on peruja P:n poikamiesboksista ja on ihan syystä pysynyt siellä kaapissa. En ole koskaan ollut oikein vakuuttunut oudosta väriyhdistelmästä joka sitä koristaa.


Sattuman kaupalla se nostettiin eilen esiin ja kas, se on kuin tehty pariksi Korento-lautaselle. Olen erittäin hämmentynyt tästä yhteensopivuudesta.


Yllätyksistä innostuneena päätin ottaa kyseisen tarjoilulautasen samantien käyttöön ja leivoin mustikkapiirakkaa. Pohdin myös jonkinlaisen kiireisen googlekokin keittokirjan kasaamista viimeaikaisista ohjeista. (Vaikka ei tämä tietenkään mikään yllätys enää ole koska P:kin lukee blogia ja nähnee tämän ennenkuin tulee kotiin.)


9 kommenttia:

  1. Me ei olla vielä ostettu tuota glögiä, eikä kyllä testattu muitakaan..(tarkoitus olisi ostaa tuotakin)
    mutta ostettiin semmoista Taika-nimistä glögiä Alkosta..odotan innolla sitä kun viimein maltan avata sen kauniin pullon, jos maltan.. :D

    Tiqqqu

    p.s. tulipas tässä mieleen josko sattumalta muistaisit sen teidän ihanan kirjahyllynne "nimeä" tai jotain? :)

    VastaaPoista
  2. Mä olin niin tärkeenä ostamassa tuota Blossaa etten tullut edes katsoneeksi muita vaihtoehtoja. :D Tuo Taika näyttää ainakin pullon perusteella tosi mageelta ja Loimu kuulostaa minun makuuni sopivalta. Pitänee poiketa vielä uudemman kerran sinne Alkoon. :D

    Kirjahyllyn nimeä en kyllä muista millään. Yritin Ikean sivuiltakin etsiä mutta en löytänyt. Siinä on siis hyvin paljon Lack-hyllyjä muistuttavat hyllytasot joita sai eri väreissä ja supersimppeli metallikehikko.

    VastaaPoista
  3. Haha :D Mä kuolasin sitä Taikaa taas itse niin kovin tärkeenä etten huomannut tuota Blossaa kuin kuolata vasta kotona kun huomasin lehdessä mainoksen.
    Hmm..täytyy yrittää löytää tuollainen käytettynä tai sitten ostaa vaan semmoinen suuri varastohylly puisilla hyllylevyillä..eikä sulla siinä hyllyssä oo jäljellä sitä tarraa missä se nimi lukisi?
    Vieläkun joskus saisi struktuuripinnoitteet seiniin niin oijoi <3
    Tai asunnon jostakin vanhasta teollisuushallista/rakennuksesta. Tahtoisin semmoiset elämää nähneet betonilattiatkin. :D
    Tai vanhan vanhan valkoiseksi maalatun lankkulattian. ja piti kysymäni vielä teidän oh:n lattiavalaisimesta että millainen lamppu siinä teillä on?

    Tiqqqu

    VastaaPoista
  4. Haa..löysinpäs! Ahkeran googlettamisen jälkeen selvisi että hylly on nimeltään Enetri ja valmistus&myynti on lopetettu jo.. :/

    Tiqqqu

    VastaaPoista
  5. Meillä oli pullo blossaa. Siinä maistui niin vahvasti viina, että en pystynyt sitä juomaan vaikka maku kuulosti kahvisena niin hyvälle ja pullon muotokieli näytti niin hyvälle. Mieheni puolestaan ihmetteli mitä se kahvi siinä glögissä tekee, eikä kuulostanut hänestä lainkaan hyvältä, mutta ennakkoluuloista huolimatta hän tyhjensi sen pullon kolmessa päivässä. Oli ilmeisesti sittenkin hänen makunsa mukainen glögi.
    Minulle siitä jäi kiva pullo :), juuri se, minkä vuoksi sen ostinkin.

    VastaaPoista
  6. Tiqqqu, hahaa. :D Me glögitärkeilijät!

    Ohos, enpä tiennytkään ettei kyseistä hyllyä saa enää. Kun tarkemmin mietin niin joo, on siitä ehkä muutama vuosi kun se on hankittukin mutta tuli silti vähän yllärinä. Jos ihan totta puhutaan niin saattaisin mahdollisesti jossain vaiheessa luopuakin siitä mutta en osaa sanoa vielä sen tarkemmin.

    Nuo muut luettelemasi asiat kolahtavat täälläkin. Tehdashallit ja strukuurit. Työhuoneessa on varastohyllyä metallijaloin ja en pahastuisi paljaasta betonilattiastakaan. <3

    Tasaraita, ohos, itse en ole kovin viinanmaun ystävä joten nähtäväksi jää miten tämän kanssa käy ja kuka nämä kolme pulloa tyhjäksi juo. :D Kuten sanoin, meillä oli sama juttu, P ilmoitti kahvinmausta kuullessaan, että ei kiitos. Ja ihanaa, että joku muukin ostaa tätä pullon vuoksi! :)

    VastaaPoista
  7. Jos glögissä maistuu viina läpi niin ostaa jotain halpaa punkkua tai lisää ihan tavallista kaupan glögiä niin pitäis viinan maku lähteä..tai Blossan tapauksessa sitä osaa jotenkin kuvitella lisäävänsä jääkahvin joukkoon mausteeksi. :]

    Tiqqqu

    VastaaPoista
  8. Niin ja jos ikinä siitä olet luopumassa niin mä tahdon sen jollen aiemmin mistään löydä..huutelet vaikka täällä blogissasi. :D

    Tiqqqu

    VastaaPoista
  9. Tiqqqu, kiitos vinkistä ja pidän sut mielessä jos hylly saa lähtöpassit. :)

    Ja hei niitä kyselemiäsi oot niin ihana -kortteja on nyt tuolla uunituoreessa verkkokaupassa pieni jämäerä myynnissä. Löytyi kaapinperältä vielä muutamia. :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!