20111006

mainos

Vaikka rakas macbookini onkin ihana ja sen ulkomuoto mitä elegantein, olin silti innoissani kun DesignSkinsilta kysyttiin, että haluaisinko testata heidän läppärintuunaustarrojaan. Kyllä, tämä on mainos. Kyseinen putiikki tekee tarroja niin kännyköihin kuin kannettaviinkin ja tietenkin ajan hermolla myös tabletteihin. Lisäksi vannoutuneena dc-fixin kannattajana yllätyin todella positiivisesti löytäessäni samaiselta sivustolta myös esimerkiksi Ikean tuotteiden kokoihin standardoituja tarroja.

Minä päätin kuitenkin hylätä hetkeksi suureelliset suunnitelmani eräiden Lack-pöytien suhteen ja keskittyä kannettavani koristeluun. Ja mikä olisikaan parempi kuva-aihe kuin mainos omista, vasta uusituista kotisivuistani.

Tilaaminen oli simppeliä joskin osa valikoista on saksaksi mikä oli hieman erikoista suomenkielisillä sivuilla. Vaikka itse kannatankin melkein aina oman visuaalisen kädenjäljen käyttämistä, on DesignSkinsillä melkoinen valikoima myös meheviä muiden tuottamia kuvia valittavaksi. Myönnän, että arvoin aika pitkään rouhean betonin, tiilien ja ainoa-logon kesken. Ainoa veti kuitenkin pidemmän korren ja päätyi tilaukseeni.


Varsinainen oman kuvan lataaminen palveluun ja sen pyörittely sujui oikein näppärästi. Iso miinus tulee kuitenkin siitä, ettei tapahtumaketjussa päässyt takaperin liikkumaan lainkaan vaan yrittäessäni palata askeleen taaksepäin, jouduin takaisin etusivulle. Josta siis valitsin jälleen kannettavat, applen (<3), oikeat tuumat ja latasin kuvan koneeltani. Kolmeen kertaan. Myös scrollivalikko eri tuumakokoisille koneille oli jotenkin erikoinen sillä selasin useita kertoja ohi etsimästäni ja olin jo suivaantua siitä, ettei tätä viisitoistaista muka ole listalla.

Pieni hauska huomio oli myös se, ettei tervehdystekstiksi ollut muita vaihtoehtoja kuin herra ja rouva. Olenhan minä toki juuri kihlautunut mutta neiti olisi kuitenkin ollut hieman lähempänä totuutta vielä.

Muuten kyllä oikein toimiva palvelu. Nyt jään vain mielenkiinnolla odottamaan tarran saapumista ja etenkin sen saamista paikalleen. Näin esteetikkona ja omenafanaatikkona minua kyllä hieman kismittää, etten keksinyt mitään järkevää ratkaisua omppulampulle joka koneeni kannessa loistaa. Olisi ollut hauska saada se jotenkin kuvaan mukaan. Nyt taidan peittää sen vain kokonaan sillä logo tulee keskelle kantta ja melko isolla.


Sitten vaan tyylikkäänä istuskelemaan johonkin lattemuki toisessa kädessä ja kone pöydällä.

5 kommenttia:

  1. Taidan olla mainonnan uhri. Tosin odotan kyllä ensin (innolla) postausta millainen tarra on käytännössä :)

    VastaaPoista
  2. Tiesitkös muuten, että ensi keväänä Korentoa saa myös vähän toisenlaisessa värissä :) Innolla odotamme.

    -Henni

    VastaaPoista
  3. Aikku, haa! Toivottavasti tarra saapuu pian niin pääsen testailemaan miten näillä rähmäkäpälillä sen saa siististi tähän kanteen. :D

    Henni, ooh, en tiennyt! Mitä mitä? Kerro nyt ihmeessä lisää! :D

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa muuten siltä, että noi sivut on alunperin saksalaiset. Varsinkin tuo, että vaihtoehtona on vain herra tai rouva. Sakassa kun vaihtoehdot ovat yleisesti vain Herr tai Frau.
    Halusin vain jakaa tämän... :)

    Oon jo kauemman aikaa seuraillut blogiasi ja tykännyt kovasti :)

    VastaaPoista
  5. Piikkipaatsama, veikkaan hyvinkin samaa. Itse en saksaa juurikaan osaa joten en ajatellutkaan tuota "titteliasiaa" myös kielenvaihdoksen peruina. Nyt kun sanoin niin kuulostaa oikein loogiselta.

    Ja tosi mukavaa, että tykkäät! :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!