20111013

maailman pitkäpinnaisin kuvaaja

Yksivuotiskuvien kuvaajaa pohdittiin pitkään ja hartaasti. Itse halusin ulkoistaa tämän kunniatehtävän vaikka tutut tasakuukausikuvat otinkin. Vihdoin löytyi juuri sopiva henkilö, tyyli kolahti täysin ja hänen ottamansa kuvat ovat tulvillaan lämmintä tunnelmaa ja hyvää mieltä pilke silmäkulmassa. 

Juhlien jälkeisenä sunnuntaina suuntasimme auton kohti tiiliseinäistä tehdasrakennusta ja myöhästyimme vain kolme minuuttia sovitusta tapaamisajasta tehtaan piipun vieressä. Aurinko paistoi ja päivä oli kuulas. Pieni mallimme sen sijaan ei esitellyt parhaita puoliaan. Lainkaan.

Mikä huuto ja raivo pienestä suuresta yksivuotiaasta voikaan lähteä. Itku ja hammastenkiristys. Jos O olisi saanut valita, olisi hän roikkunut kaksin käsin kaulassani kiinni ja mielellään vielä parkunut samalla. Kaikki kokeiltiin, saippuakuplat, leluautot, vaahtokarkit, helmet, rusinat, höyhenet. Piritta Lipiäisen täytyy olla maailman pitkäpinnaisin kuvaaja. Lempeästi ja luovasti hän luovi huutavan kuvattavan kanssa aina vain uusin ideoin.

Me P:n kanssa teimme temppuja niin, että lopulta me olimme varmasti enemmän poikki kuin kameran edessä huutanut keikistellyt O. Hypimme, heiluimme, taputimme. Puhalsimme saippuakuplia, heilutimme helistimiä, kilistelimme, kolistelimme, naputtelimme isoa ikkunaa. 

Kun sain valmiit kuvat reilun viikon päästä kuvauksista sähköpostiini, olin ihastuksesta sanaton. Piritta oli onnistunut käyttämään hyödyksi ne muutamat hajanaiset sekunnit kun O ei karjunut naama punaisena. Lopputulos on lumoava! 

Kiitos vielä kerran Piritta! Sinulla on mieletön pinna ja mieletön taito taltioida hetkiä kameralla! Me tullaan ehdottomasti uudestaan, viimeistään vuoden päästä. 






 Piritta löytyy myös Facebookista.

 Kuvat: Piritta Lipiäinen








22 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! I like:)

    VastaaPoista
  2. Hurmaava pikkuneiti O =) ja kuulostaa suorastaan taivaalliselta kuvaajalta - pitääpä tutustua

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Teillä on hurrrmaava lapsi. :)

    VastaaPoista
  4. Aivan upeita! En osaa valita lempparia - ehkä se on toi kuplakuva. :)

    VastaaPoista
  5. Kädestäpitelykuva on niin liikuttava. :) Kuplakuva kaunis.

    VastaaPoista
  6. Löysin muutama kuukausi sitten Pirittan jostain netin syövereistä, en muista enää edes mistä, mutta lumouduin myös täysin hänen valokuvaustaidoistaan lasten kanssa! Valtava inspiraation lähde oman valokuvausopin tiellä! Ja nämä teidän naperon kuvat ovat samaa valtaisan ihanaa skaalaa, mutta tottahan tuollaisesta suloisesta pikkuneidistä saakin hyviä kuvia :)
    Sinäkin Aino olet suuri inspiraatio minulle, joten kiitos olemassaolostasi ja ihanaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Voi hyvänen aika miten kauniita! <3 Ei kyllä näiden perusteella uskoisi, että on ollut itkuparkuiset kuvaussessiot.

    VastaaPoista
  8. Voi vitsit, ihan älyttömän upeita kuvia! Varsinkin saippuakupla -kuva on lumoava. O on hurmaava!

    VastaaPoista
  9. Tuo ensimmäinen kuva on mahtava! Ja loput kans. ;)

    VastaaPoista
  10. Oijoi, on kyllä mahtavia kuvia ja suloinen kuvattava!:)

    VastaaPoista
  11. Aivan uskomattoman upeita! Varsinkin tuo saippuakupla ja mustavalkoinen!! :O Mutta mielestäni teidän tyttö on kyllä aina yhtä hurmaava! :)

    VastaaPoista
  12. et voi tehä tätä mulle, ihan huippuja ja tosiaankin visuaalisesti vaativia...taidan vaihtaa kuviin Oman Unnelin päät ni meilläkin on sit hienot kuvat :) !!!

    VastaaPoista
  13. Voi kuinka kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  14. Voi A, kiitoskiitoskiitos!
    Miten ihania kommentteja täällä:)!
    Tuosta pitkästä pinnasta en kyllä tiedä ;)...
    Kiitos A, P ja O, ootte ihania!

    VastaaPoista
  15. Voi härrenduudelis että on herttanen tapaus ja kuvaajalla Silmä! <3

    VastaaPoista
  16. Ihania, kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  17. Joo, olin kuullut kaikkea hyvää tästä kuvaajasta jo aiemmin, mutta unohtanut nimen. Vastikään, yhden pöytäprojektin takia, törmäsin ottamaansa kuvaan ja siitä sitten kuvaajan sivuille. Eipä liene ihme, että sinne meinaamme suunnata parin kuukauden päästä 1-vuotiskuviin. Siis jos se vaan kuvaajalle sopii, en ole vielä soittanut...

    VastaaPoista
  18. Kiitokset kaikille ihanista kommenteista ja kaikki kunnia tosiaan kameran takana häärineelle Piritalle jolla on Silmän lisäksi Sydäntä työhönsä.

    Zennigah, kiitos kauniista sanoistasi. Ihana kuulla, että joku saa irti kaikesta tästä ajatusvirrastani jotain. <3

    Sanna Matilda, soita ihmeessä pian. Piritta on vain ajoittain täällä Suomen kamaralla joten kannattaa sopia ajoissa. :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!