20110817

vielä on jumalauta oltava kesää jäljellä

Koska täällä mökillä on kameran piuhat eri paikassa kuin kuvaajat ja kuvattavat ja koska aamulla saa nukkua pitkään sateen ropistessa ja koska mansikat ja kermavaahto maistuvat taivaallisilta ja koska voi vaan olla ja möllöttää latailen tännekin ajankohtaisempaa informaatiota kunhan kerkiän. Annan sitten takaisin kaikista niistä kukkakuvista, nuotion loimuista, laitureista ja hiekkaan hautautuneista varpaista joita olen kateellisena tuijotellut koko kesän. Olkoonkin vaan elokuun puoliväli, minä olen ensimmäistä kertaa oikeasti lomalla tänä kesänä joten vaadin, että vielä on jumalauta kesää jäljellä.




Ja koska koneella lojuu muutamia julkaisemattomia tuulihattutukkakuvia niin ajattelin piristää teidän päiväänne niillä. O kävelee tarmokkaasti, välillä unohtaa jopa pitää kiinni. Herukat on herkkua, laukkujen inventointi mahtavaa hommaa, juttua riittää ja naurua. Väsynyttä kikatusta. Rotta on 'otta', onnea on 'nnnnnnnnea'. Nurmikkokin on tuttu juttu jo. Yhtenä aamuna sanoin aamiaispöydässä tuulitukaksi niin O alkoi huolestuneena silitellä hiuspehkoaan. Ja riittäähään siinä siliteltävää. Katsokaa vaikka.





10 kommenttia:

  1. Nyt on pakko sanoa että en oo ihan oikeest tähän päivään mennessä nähny niin söpöä muksua kuin mitä O on.

    VastaaPoista
  2. Aawwws, aivan ylisuloinen O! :3
    Ja niin iso tyttö jo!

    VastaaPoista
  3. Onpahan varsin ilmeikäs mukelo :D

    VastaaPoista
  4. Voi että mitä kuvia! Voi että mitä ilmeitä!

    Huippuja :D

    VastaaPoista
  5. Mahtavia kuvia! Tuosta yhdestä ilmeestä tulee ihan Zoolander mieleen - lettikin on aika sama XD Ihana <3

    VastaaPoista
  6. Jo on muikeat kävelyilmeet <3

    VastaaPoista
  7. Oi, kuinka ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  8. Voi herranjumala kuinka suloinen tuo lapsi on.

    VastaaPoista
  9. Mä yhdyn täysin edellisiin!!Aivan ihania kuvia!

    VastaaPoista
  10. oii kun hän on niin suloinen! :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!