20110831

kannettava

Ennen O:ta en edes tiennyt miten mutkikas ja tunteita herättävä asia lapsen kantaminen on. En ollut tullut ajatelleeksikaan mitä kaikkea siihen liittyy ja omat kokemukseni siitä olivat vain muistikuvia tyylikkäästä ystävästäni kirkkaanpunaisen liinan kanssa. Se sopi täydellisesti farkkujen ja valkoisen paidan seuraksi ja kyseinen pikkulikka viihtyi siinä mainiosti. Se siitä.

Jonkinlainen hämärä assosiaatio minulla oli lempeän hippiäitiyden ja kantoliinassa hiippailun välillä mutta lienee aika ymmärrettävää, että ennen tositoimia oli tämäkin ajatus aika abstraktilla tasolla. Vasta vauvablogien ja räjähdysherkkien anonyymikommenttien myötä minulle alkoi valjeta, että ei hitto vie, tämähän on varsinainen taistelutanner tämä kantokeskustelu.
Meillä on liinailtu satunnaisesti ja se on sujunut ihan mallikkaasti. Koska välimatkaa kaupungille on kuitenkin aika paljon ja tavaraa usein ihan hitosti mukana, olen solahtanut helpommin vaunujen kanssa liikkumiseen. Muutamia kertoja on kokeiltu muutakin ja liinan kanssa tehty reissuja tähän vähän lähemmäs. Niin P kuin minäkin. Ja sitä sidontaoppiakin saatiin onneksi ihan alkumetreillä tomeralta veljen vaimolta jolla on homma hanskassa ja liina solmujen sijaan siististi sidottuna jo kahden lapsen kantokokemuksella.

Tunnekuohuja aiheutti kuitenkin yksittäinen Kiasma-kierros jolla kannoin O:ta parjatussa Baby Björnissä. Kerran siis. Yhden museokierroksen verran. Ja voi sitä raivokasta kommentointia joka valitettavasti katosi Bloggerin sekoilujen myötä ikiajoiksi digitekstien hautausmaalle, sinne samaan paikkaan mihin menevät puhelimesta poistetut tekstiviestitkin, oletan. Lepää rauhassa kommenttitulva, aion kuitenkin nyt palata aiheeseen koska siitä tuli sattumalta ajankohtaista.
Ymmärrän toki kantamisen ergonomian olevan tärkeää ja asiallinen informointi on tervetullutta niin tästä asiasta kuin muistakin. Kukaan ei varmasti ehdi perehtyä kaikkeen ja myönnän auliisti etten kuluta iltojani eri kantomenetelmien perusteita vertaillen vaan teen mieluummin jotain muuta. Se mikä meni yli rajan oli kiihkoisa väite siitä, että pilaan O:n lopullisesti kantamalla häntä naama menosuuntaan. Se oli kuulemma kertakaikkiaan aivan käsittämättömän väärin, vaarallista, psyykettä vaurioittavaa ja ties mitä. Kuten sanoin, asiallinen informaatio on enemmän kuin tervetullutta mutta yksi kantokerta (johon O informaatiotulvan hyökätessä nukahti) ei liene kovin pitkäkestoisesti vaurioittavaa millään mittapuulla. Tämä yksittäisyys ja kyseisen helvetinkapineen lainaaminen mainitusta museosta olisi myös käynyt tekstistä selkeästi ilmi jos kommentoija(t) olisivat sen tekstin viitsineet edes lukea.

Myönnän, että Kiasma olisi voinut myös ohjeistaa repun käyttöön enemmän, nyt se vain lykättiin minulle käteen pyynnöstä ja sain selvitä omin nokkineni sen käytöstä. Ja ehkä ne kritiikitkin olisivat hedelmällisempiä jos ne osoitettaisiin ko. museolle anonyymin kommenttiboksihuutelun sijaan. Niistä lienee myös enemmän apua jos ne muotoillaan hieman asiallisemmin jos niitä sinne Kiasmaan päin ollaan laittamassa.
Syy miksi asia pulpahti jälleen pintaan on se, että nyt pääsemme kokeilemaan sitä ergonomista kantamista oikein urakalla. Ipanainen.fi -putiikki päätti pistää pystyyn kantokiertueen ja me O:n kanssa olemme mukana lokakuussa. Matkaan lähti Tuli-kantoreppu joka saapuu postitse ja kädestä käteen kuuteen eri blogiin joissa se pääsee tositoimiin. Koska O alkaa lähestyä trikooliinailun rajoja painonsa puolesta, odotan enemmän kuin mielenkiinnolla, millaista on kantaa repulla. Myös P on luvannut kokeilla ja raportoida asiaa.

Repun matkaa voit seurata blogi blogilta, me ollaan siis vuorossa 10. päivä lokakuuta.

3 kommenttia:

  1. Meidän muksu on sitten ollut jo saapuessaan jotenkin pilalla, kun ei ole ikinä suostunut liinassa, pussissa eikä repussa olemaan kasvot kantajaan päin. Pariviikkoisena yritettiin eka kerran ja sen jälkeen säännöllisin väliajoin.

    Meillä on käytössä Baby Björn. Kasvot menosuuntaan.

    VastaaPoista
  2. Pitääpä tarkistaa vanhemmilta, kannettiinko minua pienenä repussa, ja mihin suuntaan naama osoitti. Ehkä se onkin just se Baby Björn joka on vastuussa normaalia heiveröisemmästä psyykestäni. Tätä selitystä ei ole keksinyt vielä yksikään tapaamani psykologi, mutta onneksi on anonyymit :D

    VastaaPoista
  3. Hyndla, mä yritin myös selittää silloin sen jupakan aikaan, että enemmän epäergonomista ja haitallista, suorastaan raivarillista olisi ollut laittaa neiti nenä kiinni minun paitaani josta hän olisi kuikuillut niska kenossa kaikkea kiinnostavaa. :D

    Inari, repesin ihan totaalisesti. :D

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!