20110726

syömisiä ja tomaatinsiemeniä sisäkorvassa

Tomaatinpaloja lattialla, soselänttejä, pissaa paidalla, puuroa pöksyissä ja naksuja jalan alla. Vauvan kanssa tulee väistämättä sotkua eikä sille oikein voi mitään. Omaan jaksamiseen vaikuttaa radikaalisti suhtautuminen siihen sotkuun. Meillä pyritään olemaan stressaamatta turhista ja keskittymään olennaiseen.

Olen halunnut alusta asti suhtautua sotkuun luontevasti ja meillä on tietoisesti oltu hössöttämättä ja tekemättä numeroa hoitopöydälle pissaamisesta, vaatteille pudonneesta ruoasta, tahriintuneesta pienestä (ja vähän isommastakin) naamasta. En ole halunnut välittää viestiä siitä, että vauvan toimissa olisi jotain väärin hänen opetellessaan syömistä tai muuta touhua joka sisältää sottaavia ainesosia jos osa niistä karkaa jonnekin mihin ne eivät meidän aikuisten mielestä kuulu.


Syöminen etenkin on sotkuista puuhaa, potta-asiat nimittäin usein menevät pottaan, ne huuhdellaan sieltä ja sillä siisti. Vielä sotkuisempaa syömisestä tulee kun vauva syö itse. On päiviä jolloin toki kiroilen, etten tee nykyään enää muuta kuin hinkkaan keittiön lattiaa, pöytää, syöttötuolia ja tiskiallasta puhtaaksi mutta uskon sen maksavan itsensä takaisin. O on saanut sormiruokailla jo tosi pienestä pitäen jolloin motoriikalla on tilaa kehittyä ja O:lla tilaa kokeilla. Enemmän taitaa nykyisin äiti sotata ensilusikoista putoavan ruoan kanssa kuin O sormiruokineen. Sekä motoriikan, että oppimishalun ollessa vauhdissa, mitä isommaksi O kasvaa, sitä luontevammin voi ottaa mukaan uusia taitoja ja sääntöjä joita ruokailuhetkiin liittyy.

Ruoka on elämys, sitä haistellaan, maistellaan, kokeillaan, purraan, nuolaistaan, tutkitaan. Ja osa siitä päätyy väistämättä lattialle pienistä sormista. Toki pöytätapoja opetellaan pikkuhiljaa, taitojen ja iän karttuessa. Nyt kymmenkuisena tapetilla ovat mukin laittaminen pöydälle tahallisen (oho! uijuijuijuijui!) pudottamisen sijaan ja kyllästyneesti mainittu älä heitä lattialle kun ruokakin päätyy oho-vaiheeseen. Haluan, että ruokailu on hauskaa, yllättävää, innostavaa, matka makujen maailmaan ja seikkailu. Jos kieltäisin ja toruisin jokaisesta pudonneesta palasta, ei se varmasti olisi niin sujuvaa, miellyttävää ja hauskaa.


Toivon O:n saavan terveen suhtautumisen ruokaan, innostuksen kokeilla ja maistaa ja rennon asenteen satunnaisiin sotkuihin tai vahinkoihinkin. Ja hei, te sormet näppäimistöllä syyhyävät ootahan vaan -anonyymit, ymmärrän toki, että mitä isompi O on, sitä enemmän se osaa myös laittaa hanttiin, vikuroida syödessä tai kiukutella tahallaan, en vain aio sitäkään murehtia juuri nyt vaan sitten kun sen aika on. Myös kieltäminen tullee kuvioihin ihan itsestään tilanteen sitä vaatiessa. Nyt lähinnä totean, että meillä on onneksi toimiva pesukone, siivouskomero täynnä pesuaineita, rättejä ja muuta tarvittavaa. Rikkalapiokin löytyy imurin lisäksi.

Vaikka ruokaa saakin kokeilla sormin, maistella ja tunnustella, levittää pitkin pöytääkin (ei ole mitään järkeä luututa kesken kaiken), ei meillä leikitä pöydässä sanan varsinaisessa merkityksessä. Leluautot eivät ole parkissa O:n paikan edessä eikä syöttäessä heilutella nallekarhuja. Jos O olisi huonompi syömään tai tilanne muuten vaatisi ko. toimia niin olisin varmasti eri mieltä mutta koska meillä ruokailu sujuu eikä sitä tarvitse tehostaa, olemme valinneet näin. Tämä on niitä harvoja tiukkoja linjauksia mitä meillä noudatetaan.

Sotkua tulee ja menee, se toivottavasti vähenee jossain vaiheessa mutta sen voin kertoa, että se vaihe ei ole kymmenkuisen vauvan kanssa. Ja hei teini-iässähän ne vasta sotkuisia onkin, vai mitä? Meillä helpoimmaksi on koettu näin kesäkuumalla kotona syöminen ihan vaippasilteen ja sitten vain ruokailun jälkeen tyttö pesulle lavuaariin. O on innoissaan vesihanasta ja samalla voi pyyhkäistä niin varpaisiin muussatut mustikat kuin spaghettikastikkeisen suunympärystänkin. Tarvittaessa mennään ihan kokopesulle tai kylpyyn jos tilanne sitä vaatii, aika usein vaatii.

Ja loppuun vielä parhat kesävinkit:

Korvakorujen uusi kilpailija, tomaatinsiemenet sisäkorvassa, takuuvarma kesähitti!


Herukkaiset palat pitävät kesähiukset ojennuksessa paremmin kuin Tigit ikinä!


Siirtotatuoinnin sijaan, ota värikäs soseläntti ja piristä kesäpukeutumistasi tällä hauskalla asusteella.



Tylsän valkoisen pöydät voit kustomoida helposti syöttämällä vauvallesi mm. mustikoita.



Tuo kesä kotiisi, pudota puoliksi syödyt tomaatit lattialle.




10 kommenttia:

  1. Hih, mä muistan kuinka meillä lensi lusikasta soseet kattoon ja vastakkaiselle seinälle :D. Röpelöisen katon peseminen ei ollut kovin mukavaa puuhaa kun pestessä sitä "röpelöä" irtosi rätin mukaan. Olen tästä sottaamisesta kanssasi samaa mieltä, helpommalla pääsee kun ei turhista stressaile. Se on kuitenkin niin lyhyt aika kunnes syömispuuhat siistiytyy, että sen jaksaa kyllä :).
    Kaimani on ihana!!

    VastaaPoista
  2. Mä olen kade! En sotkusta, sitä meilläkin on yli tarpeen. Mutta meidän nuorempi ei syö marjoja, ei meloneita, saati tomaattia! Tomaattia ei syö isompikaan!

    Ihanaa kun beibi nauttii tuoreesta sapuskasta!

    VastaaPoista
  3. Sotkea saa! Meilläkin on alusta asti viskelty soseita ja sormiruokaa ympäri keittiötä :) Jotenkin olen ajatellut, että sama meininki on kaikissa lapsiperheissä, mutta ilmeisesti jotkut inhoavat ruokatahroja ja toruvat lattialle heitetyistä kurkunpaloista? Yksi tuttava mainitsi, ettei heillä juurikaan sormiruokailla sotkun takia. Aika surkeaa, sanoisin.

    Vauvahan tutustuu kaikkeen maailmaan kaikilla aisteillaan, siksi myös ruoalla saa "leikkiä". Onhan se paljon muutakin kuin asiaa lusikassa.

    Tuo ei-leluja-ruokapöytään oli meilläkin tiukkana linjana, mutta iltapuuron kohdalla on löysätty käytäntöä ja käytetty ties mitä keittiön muovikippoja ja hilavitkuttimia lapsen keskittymisen hämäämiseen. Hyvistä yöunista kun täytyy joskus vähän maksaa.. Nyt poika on tosin ruvennut syömään kuin aikamies, joten iltapelleilykin jää vähemmälle! Huonoina ruokapäivinä kun sitä ruokaa on ollut huomattavasti enemmän vaatteilla, vartalolla ja lähiympäristössä kuin vatsantäytteenä..

    Niin ja jos keksitte jonkun hyvän keinon, miten tahallaan lattialle heitetty nokkamuki pysyisi pöydälle, saa vinkata! Joku ehdotti sitä, että aplodeerataan aina kun muki osuu pöytään, toimisikohan se? :)

    VastaaPoista
  4. Just näin, jes jes. Mulla ollut ihan samat perjaatteet ja samoin syömishommat muutenkin mennyt meillä. Ja hei, meillä oli puoltoistavuotta VALKOINEN matto ruokapöydän alla! Pesulareissun jälkeen se tosin sai uuden paikan hyvin kaukaa keittiöstä! :D

    Ja niin, oli kiva nähdä ja nyt myös tutustua blogiisi!

    Minttu

    VastaaPoista
  5. Terppa!
    Löysin sinun blogin eilen ja menikin varmaan useampi tunti, kun kävin alusta asti sinun postaukset läpi :)

    En voisi ylistää tarpeeksi sinun taitoja, miten luova ja mielikuvitus rikas olet ♥ Olen ihan rakastunut sinun tekosiisi mitä olet tehnyt.

    Näin tälläisenä "taiteilijana" on ihana huomata, että joku on ikäänkuin toteuttanut ne kaikki päänsisäiset "ideat" sun muut. En nyt tiedä oikeaa sanaa sille.

    Kiva myös oli seurata sinun raskausaikaasi, itse näin melkein 5v tytön mammana :)

    Tsemppiä ja seuraan jatkossa sinun elämääsi. ♥

    VastaaPoista
  6. Kröhöm, kyllä nuo siemenet ovat ihan muualla kuin sisäkorvassa... onneksi! Odotin ihan erilaista tekstiä otsikon perusteella :D

    VastaaPoista
  7. meillä löytyy tälläkin hetkellä Sohvin korvan takaa parin päivän ruokalista. Myös nenään kurkkaamalla saa selville, mitä on viime aikoina syöty.

    Eilen se sai pitkästä aikaa parsaa sormiruokailuna, ja voi että sitä onnen määrää! Itseäni haittasi alussa se sotku, nyt hoen itselleni joka kerta "se opettelee, se opettelee, se opettelee" ja yritän pysyä tyynenä. Eikä mua haittaa edes se sotku lattialla, vaan juuri ehkä ne korvan takaa löytyvät ruokalistat. Vaatteillakaan ei niin väliä, ne saa pestyä kyllä. Niin saa sen vauvankin pestyä, mutta nyt alan jo tottua ajatukseen että se ruokalista korvan takana vaan kuuluu asiaan. Enemmän tässä on taas äidillä opettelemista, kuin mitä vauvalla ;)

    VastaaPoista
  8. Hei,

    ekaa kertaa kommentoin, vaikka pitkään olen lukenut. Kyllä olet aivan ihanan mahtavan viisas, ymmärtäväinen,rakastava äiti. Olen alalla jossa näkee kaikenlaisia äitejä ja mun sydäntä niin lämmittää aina kun vastaan tulee sinunlaisesi äiti. Ihana lukea näitä kirjoituksia ja lapsesi on todella onnekas kun on saanut sinut äidikseen.

    Ja luovuutesi, no sekin vielä;)

    VastaaPoista
  9. Hipsu, sitä minäkin jotenkin yritän pitää mielessä, että se sottausaika on lopulta kuitenkin kovin lyhyt ja tosiaan toivon, että jos nyt saa sotata sydämensä kyllyydestä niin ehkä sitten vähän isompana sujuu jo siistimmin. :) Katossa meillä ei kyllä vielä ole ollut mitään, sitä päivää odotellessa. :D

    Apina Kapina, meillä O on alusta asti ollut tosi innoissaan marjoista ja vihanneksista. Purkkiruoastakin menee itseasiassa enemmän niitä ruokaruokia kuin jogurttijälkkäreitä. Kai se on persoonakysymys sekin. :)

    Onia, kyllä sotkustakin kauhistuneita on, välillä joutuu meilläkin isovanhempia vähän ojentamaan etteivät niin kamalasti vielä toruisi aiheesta. Meillä mukiin auttoi ihan vain näyttäminen että näin laitetaan pöydälle ja kehuminen aina kun se sinne osuu. Myös tuo mainitsemani kyllästynyt 'älä pudota' torumisen sijaan on tuottanut tulosta. Aplodeja meillä annetaan muutenkin koko ajan kaikelle joten sitä en ole sen ihmeemmin pelkästään tähän ongelmaan kokeillut. :D

    Mami go go, vaikka en stressakaan sotkusta niin nyt on kyllä pakko myöntää ettei tulisi mieleenkään laittaa tuohon valkoista mattoa. :D :D

    Kenni, oi, kiitos tosi kauniista sanoistasi, tuli tosi hyvä mieli. Olen yrittänyt asennoitua niin, että mieluummin toteutan ja kokeilen vaikka menisi pieleenkin kuin vain haudon ideoita vuositolkulla. Kirjoittelinkin joskus sellaisesta sitku-ajattelusta josta olen yrittänyt päästä eroon ja siirtyä nytku-ajatteluun. Hyvää jatkoa sinullekin sinne!

    Ano, juu ne siemenet eivät _teknisesti ottaen_ ole sisäkorvassa mutta kun se nyt vaan rimmasi niin paljon paremmin. :D

    Verski, sehän siinä onkin että itseltä se vaatii niin paljon enemmän kuin vauvalta. Meillä tosiaan ihan kylmästi kylvetään sitten vaikka neljä kertaa päivässä, se on hauskaa ja näin helteellä viilentääkin mukavasti. Kaikkein helpointa on kantaa kakara suihkun alle putsattavaksi ja kosteuspyyhkeilläkin pääsee pitkälle. Ja oi, parsa! Mikä ihana keksintö! Uppoaa meilläkin kuin häkä!

    Ano, meinasin tirauttaa pienen itkun oikein kun luin kommenttisi. Kiitos. Minullakin on huonot hetkeni, välillä en jaksa, raivostun, suutun ja kiroilen, en tee mitään järkevää ja jätän sen keittiönkin siivoamatta. Pyrin kuitenkin koko ajan parempaan ja yritän olla O:lle mahdollisimman hyvä äiti. Toivoisin myös sitä, ettei äitiydelle asetettaisi niin kovin korkeita rimoja vaan oltaisi enemmän läsnä, ihan juuri sellaisina kuin ollaan. Virheineen ja huonoine päivineen kaikkineen.

    Kiki, todellakin. :D

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!