20110605

tyhjän paperin kammo

Aina kun menen lukkoon kirjoittamisen kanssa, muistan erään mahtavan opettajani neuvon. Alat vain kirjoittaa. Mitä tahansa, vaikka vain merkityksettömiä sanoja peräkkäin. Sanomasta viis tässä vaiheessa, lauserakenteet hiiteen. Kirjoita, kirjoita, kirjoita. Ja lopulta sinulla on tekstimassaa jota muokata, hioa, kiillottaa. Kirjoitukset ovat kuin kuvat, niitä voi tutkia, muuttaa, viimeistellä, poistaa, lisätä, vaihtaa järjestystä. Tärkeintä on, että paperille tulee ensin sanoja joita muokata. 

Tyhjän paperin kammo lienee tuttu monelle niin kuvallisessa kuin verbaalisessa muodossaankin. Tätä pohdittiin myös Pilvitehtaamossa eilen. Kuinka vaikeaa on jotenkin päättää mistä kohtaa lähtisi liikkeelle. Mikä on se ensimmäinen sana, ensimmäinen kynänveto. Ihan kuin se muka jollain lailla sinetöisi koko teoksen kohtalon. 

Eräs kuvisopettaja auttoi kerran tyhjän paperin kammosta oppilaan yli piirtämällä kummittelevalle suuren suurelle (A3) paperille pienen pisteen aika ylös, vähän keskilinjan oikealle puolelle. Ja sen jälkeen olikin hämmästyttävän paljon helpompi piirtää. Niin helppo, että kaikki muutkin luokassa halusivat oman aloituspisteen ja odottivat jännityksellä mihin kohtaan paperia se tulee.

Kun tekee kuvia työkseen, on myös pysyttävä aikataulussa. Loputtomiin ei voi vatvoa ja pähkäillä vaan jossain vaiheessa on saatava jotain aikaankin. Kammo tahi ei. Niinpä olen itse kokenut parhaaksi tavaksi juuri tuon mainitun syöksymisen tekemiseen. Sanoja vain peräkkäin vimmatusti tai viivaa paperille, tekstiä taittoon, jotain. Niin, että on jotain mitä työstää, minkä kanssa päästä vauhtiin. Ja sieltä se kipinäkin useimmiten löytyy. Välillä se saattaa tosin löytyä jonkin muun tekemisestä, toinen projekti saattaa siivittää tuoreella ajattelumallilla toista ja siksi teenkin usein montaa projektia päällekäin mutta niihin kaikkiin pätee tuo sama ohjenuora. Tee jotain, niin sinulla on jotain jota muokata.

Jäätkö sinä jumiin tyhjän paperin eteen? Blogitekstilaatikon kanssa? Aanelonen nenän edessä? Miten selätät tämän kyseisen kammon? 

6 kommenttia:

  1. Jään. Mutta sitten alan vain kirjoittaa, pienen hetken muokkaan ja sitten julkaisen. Iso kiitos vinkistä, seuraavan kerran jos elämässä tulee koetilanne eteen alan kirjoittaa yksittäisiä sanoja paperille ja koota niistä jotain vastausta.

    VastaaPoista
  2. Yritän pitää jonkinlaista säännöllistä bloggaustahtia yllä, koska saan paljon iloa sanojen laatimisesta peräkkäin. Välillä ja nykyään aika usein tuntuu vain, että kieli, kirjoitusasu, sisältö ja kaikki on täyttä paskaa. Että olisi parempi vaan hankkia se tyhjän paperin ongelma itsellekin eikä täyttää nettiä turhuuksilla.

    VastaaPoista
  3. Minua ei ehkä niinkään vaivaa tyhjän paperin kammo vaan sellaisen puoli täyden. Olen aloittanut jonkun skräppileiskan ja sitten tulee jumahdus. Visio katoaa ja siitä ei meinaa sitten millään päästä eteenpäin ja jatkaa. Välillä aika auttaa, jos sivu on alunperin mieluisia. Jos en tykkää siitä, mitä olen tehnyt kun jumahdus tulee, auttaa repiminen. Kuvat vaan irti ja uusiksi.

    VastaaPoista
  4. Huoh. Nyt alkaa olemaan kommentoinnissakin laatikkokammo. Blogitekstiä sain ulos kuvittelemalla, että kirjoitan hyvälle kaverille. Siinä tulee kyllä ongelmaksi se, että suodatus pitää olla hyvä, ettei ihan mitä sattuu päästele eetteriin. Eli muokkaamiseksi menee ja aikaa kuluu luvattoman kauan.

    Pienen lapsen kanssa aika on kortilla ja huomaatkin tehneesi tekstiä monta tuntia, koska välillä on syötetty, vaihdettu vaippoja, laulettu, tehty barricadeja sähköjohtokeskittymien eteen, syötetty ja vaihdettu vaippoja... niin ja niitä omia töitäkin pitää jossain välissä saada eteenpäin.

    Kaiken säätämisen jälkeen ei jaksa enää keskittyä kunnolla ja laittaa (keskeneräisen) tekstin menemään. Sen jälkeen valvoo öitään, kun miettii mitä tuli kirjoitettua.

    ---

    Sanoo Ti, jolla on kokonaista kolme postausta takanaan.

    VastaaPoista
  5. Yleensä auttaa kun pitää pienen tauon ja tosiaan tekee jotakin muuta välillä. Tuo on kyllä jännä ilmiö, että jos tekee vaikka ihan toisesta ääripäästä olevaa hommaa, niin silti siitä voi saada ideaa siihen jumittavaan työhön.

    Mutta toisinaan tulee sellaisia kausia että jumittaa ja niin pahasti että tuntuu että ei auta mitkään konstit. Jos aikataulut puskee päälle niin sitten vain pakolla teen valmiiksi, onpahan edes jotakin. Joskus kun saattaa paljon myöhemmin sitten katsoa niitä valmiita töitä, niin huomaa ettei niissä oikeastaan edes ollut mitään vikaa! Ehkä sitä on vaan välillä turhan vaativa itselleen?

    VastaaPoista
  6. Minulla on samantapainen puoli täyden paperin kammo kuin Riikalla, mutta omien blogitekstien suhteen :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!