20110627

babyguide - viikon vinkit ja voittaja 3


Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt kun on juhannuksesta selvitty taas, voidaan aloittaa maanantai palkitsemalla viime viikon voittajavinkki. Aika moni oli tainnut jo karata kesälaitumille mutta muutamia vinkkejä saatiin kokoon silti.

Viikon voittaja on Hilla alusvaateliikevinkillään Just For Yousta. Alusvaatteet ovat puhuttaneet viime aikoina äitiysblogeissa paljonkin ja koskaan ei ole liikaa hyvän palvelun alusvaateliikkeitä. Etenkään sellaisia jossa kokovalikoimaakin riittää moneen menoon. Laitathan Hilla sähköpostia niin pistetään palkintoa tulemaan.

Tässä vielä viikon vinkit:

  • Ainakin tätä imettävää äitiä ilahdutti Tikkurin muuten ankeassa kauppakeskuksessa sijaitseva alusvaateliike Just for You. Vyöryin sinne alkuvuodesta viimeisilläni ihan päähänpistosta ja ilahduin ystävällisestä ja asiantuntevasta palvelusta. Ainakin Anitaa sai myös mustana ja kaarituellisena hehtaarikoossa (H-kuppi) - vaikka olenkin äiti, en halua (kaikkia) alusvaatteitani puuterisina ja lörppöinä. Käsittääkseni hintatasokaan ei ollut kohtuuton, joten kannattaa tsekata ennen kuin raahautuu keskustan bebeseihin! 
  • Jatkan Vantaan kyseisiltä kulmilta, että ostoshelvettikompleksi Jumbo/Flamingo on sangen toimiva konsepti varsinkin sadepäivien ratoksi, löytyy vauvanvaatetta, kahvilaa, sosejuomabaaria, temmellyskenttää jne. 
  • Kuntosalillani Finnbodyssa on myös jäsenille ilmainen lapsiparkki, joka on alkanut huolia asiakkaakseen pikkuvauvojakin! 
  • Lähistöltä RetailParkista (lue: RetardPark) löytyy sitten megalomaaninen HopLop, jossa on ilmainen langaton netti vahtina kyrvöttävän aikuisen iloksi :D 
***

Ja nyt! Viimeinen viikko pyörähtää käyntiin! Kaikki peliin, viikkokisan voittajaa lahjotaan jälleen Philips Aventin toimesta! Ja eniten vinkkejä kerännyt blogi pääsee jatkokilpailuun jossa lukijoille luvassa lisää palkintoja joten nyt vaan kommenttiboksi täyteen vinkkejä jotta päästään sinne asti!


1 kommentti:

  1. Oi! Täällähän odotti palkinto! Kiitos, Kottarainen, laitoin sulle äsken sähköpostia. :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!