20110616

babyguide - jalat pöydällä johdossa


Vaikka me teemme kaikenlaista, olen joissain asioissa todella urautunut ja jämähtänyt. Kuten useista postauksista voinee päätellä, yksi näistä jumituksista on Kampinkeskuksen JohtoCafe jonne aina vaan päädymme J:n ja O:n kanssa kahville ja salaatille. Kahvila sijaitsee kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa ja on ihanan valoisa ja avara. Iso plussa tulee langattomasta netistä jonka käyttöön oikeuttavan koodin löydät kuittisi alareunasta.

Johto puoltaa paikkaansa sikäli, että siellä on tilaa taiteilla myös vaunuilla, mahdollisesti sohvapaikkoja, monta syöttötuolia ja hyvää salaattia johon täytteet saa valita itse (BBQ-kanaa, kaalisalaattia!). Kahveja löytyy erikoiskahveista tavalliseen, lasikaapista on tarvittaessa löytynyt myös pullo kuohuvaa, Vitamin Wateria ja erinäisiä muita herkutteluun tarvittavia ainesosia. Myös smoothievalikoima on varsin toimiva ja näin banaaniallergikkona arvostan sen saatavuutta ilman tuota tavallisesti smoothien ehdottomiin pohja-aineksiin lukeutuvaa hedelmää.

Ainoa miinus koko paikassa on oikeastaan se, että kaikki muutkin (äidit vaunuineen) tietävät paikan olevan mahtava. Tiettyihin kellonaikoihin on melkoinen tungos ja syöttötuoliakin saattaa joutua odottamaan hetken aikaa vaikka niitä enemmän kuin yksi onkin.

En usko, että tulemme silti vaihtamaan kantapaikkaamme lähiaikoina. Täällä on hyvä nostaa jalat pöydälle ja juoruta syömisen lomassa.

Kahvilan nettisivut täällä.


***

Ja jälleen viikkokisa menossa! Anna vauva- ja lapsiystävällinen vinkki Helsingistä ja olet mukana viikkokilpailussa. Paras vinkki palkitaan taas sunnuntaina! Lisätietoja sivupalkin pampulaa klikkaamalla.

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä loistava kisa - niin hyödyllinen!

    Toinen lapsiystävällinen kahvila on Sanomatalossa, mutta sen ovat muutkin löytäneet. On syöttötuoleja ja lapsille leikkipaikka.

    Mäkelänrinteessä on muuten meidän pienen etsiskelyn mukaan lämpimimmät lasten altaat, ei ihan vauvauintilämpötiloja, mutta melkein.

    VastaaPoista
  2. Kiasman kahvila on kanssa aika kiva! Ja lapsiystävällinen. Toinen, missä oman yksivuotiaan kanssa käydään paljon on Hakaniemen Piritta. Sielläkin on välillä vaunuruuhkaa, mutta sopu sijaa antaa. Niin ja tietty Arabian Dylan. Ihan mahtipaikka, vauvat tosi tervetulleita. Ja vielä tulee mieleen Koffarin Fanny.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!