20110427

herkkuviikon heikko aloitus

Kovasti hehkuttamani herkkuviikko ei alkanut kovin raflaavasti. Eilinen oli kertakaikkisen katastrofaalinen niin monelta osin etten jaksa edes eritellä. Niin monta palikkaa vinossa, rutussa, kurtussa ja väärin päin. Ei tullut mieleenkään kaivaa mitään kivaa kaapista kun raivosiivosin koko asunnon harmitukseeni.

Ehkäpä eilisen herkuksi voi kuitenkin laskea kunnolla laitetut kynsilakat joista tosin on jäljellä enää muisto vain samaisen siivouksen jälkeen. Minulla on yleensä tapana lakata kynnet ja sitten nauttia hetki siististä lakasta. Vasta hieman rispaantuneisiin kynsiin tulee kokeiltua halkeilevaa graffitilakkaa tai muita kikkailuja. Eilen kuitenkin innostuin ja tein kerralla monikerroksisen lakkauksen suklaanruskealla ja kaurakeksinvaalealla.

***


Päivän herkku.

Tänään onnistuin vähän paremmin. Tämä toppi ei ole uusi mutta hautautui raskausaikana jonnekin kaapin perukoille. Nyt kaivoin sen kotikäyttöön aamupäiväksi. Herkkuviikon perimmäinen tarkoitushan on ottaa käyttöön ihanuuksia jotka muuten lojuvat tuomiopäivään asti odottamassa jotain käsittämätöntä oikeaa hetkeä. Alunperin olin ajatellut hyödyntäväni enemmän uusia, käyttämättömiä juttuja mutta aloitetaan nyt tästä. Dieselin mahtava tekstitoppi oudolla selällä. Kyllä. Paransi elämänlaatua. Ainakin hetkeksi.

3 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet! Toi onkin hyvä idea, alkaa käyttää kaikkea kaapin perukoilla olevaa. Se on niin totta, että sitä odottaa aina sitä "oikeaa hetkeä".

    -Lisa, Pastel Coloured

    VastaaPoista
  2. Hieno toppi ja kynnet! Ihmeellinen krakleeraus niissä kynsissä - miten sen teit?

    VastaaPoista
  3. Lisa, se on ihan käsittämätöntä se jemmailu. Ja ihan turhaa. Toivottavasti herkkuviikosta saa potkua muutenkin käyttää niitä ihanuusjuttuja jatkossakin. :)

    Kiki, krakleeraus on niin kutsuttua graffiti-lakkaa eli alla on tummempaa ruskeaa tavallista lakkaa ja sen päällä lakkaa joka halkeilee tuolla tavalla kuivuessaan. Viimeistelynä on sitten ihan kirkas pikakuivattaja. Graffiti nails -hakusanoilla löytänee googlesta huisin paljon lisäinfoa. :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!