20110208

lauluja ja sammakoita

Tiedäthän ne yläasteen laulukokeet. Ne missä värisevällä äänellä opettajan edessä lauletaan jokin laulu, että päästään läpi musiikista. Voi sitä nolotuksen määrää, varpaita tuijottelevaa katsetta. Pelkoa suusta tulevista sammakoista.

Minä pidän laulamisesta mutta en halua tehdä sitä julkisesti. En ole edelleenkään oikein sinut laulamisen kanssa. Teen sitä kyllä mielelläni yksin, musiikin päälle ja hyvin satunnaisesti muutenkin. Mieluiten hyvin meluisassa baarissa tanssilattialla tai keikalla muiden mukana. Joskus yksin kotona hoilotan minkä kerkiän, joskus tekee mieli hyräillä.

Äänikään ei liene kaksinen. Eksä laittoi aina autossa musiikkia kovemmalle jos kehtasin edes yrittää. Liekö sitten jäänyt jotain traumoja. Olen minä pianoakin joskus nuorempana pimputellut. Ja kitaraakin kokeillut. Jotenkin vain se laulaminen ei luonnistu. Tai luonnistuu mutta se tuntuu jotenkin pöljältä.

O on alkanut lauleskella. Pitää sellaista ihan erilaista ääntä. Hyräilee usein takapenkillä ja tissi suussa. Tissimölinää. Ruokalaulu. Kyllä meillä kovasti on kuunneltu musiikkia jo maha-aikana vaikka ei niin lauletakaan. P on avoimempi laulamaankin ihan ääneen. Mummu saattaa myös lurauttaa pupujussikoita joskus. Itse pitäydyn hiljaisessa hyräilyssä, viheltelen satunnaisesti vaivihkaa. Olen vähän hämmentynyt O:n salaperäisistä musiikillisista kyvyistä.

Haluaisin tukea O:n lauleskelua, opetella avoimemmin käyttämään ääntäni ja päästä yli aiemmista peikoista. Joka paikassa toitetaan kuinka vauvalle pitäisi laulaa. Mietin raskausaikanakin millaisia traumoja maha saa jos en laula sille. Puhumattakaan niistä traumoista jos aloitan ne epävireiset äänialakokeilut. Nyt päätin vihdoin ryhdistäytyä ja antaa lauluille mahdollisuuden.

Vauvauinnissa on laululeikkejä, annan usein O:n mielelläni isin hoiviin niiden ajaksi ja nautin siitä, että O on niin innoissaan. Sunnuntaina oli minun vuoroni. Uimme rauhallista ympyrää ja ohjaaja painotti vauvan laittamista vanhemman kanssa kasvotusten jotta suun liikkeet näkyvät. Teimme sammakkotunnelin vaahtomuovipatjasta ja lauloimme sammakkolaulua. Päätin olla välittämättä pääni sisäisestä pienestä soimaavasta äänestä ja lauloin mukana.

O katseli koko laulun ajan muualle.

8 kommenttia:

  1. Ei O taida olla viela tarpeeksi iso aidin lauluaanelle naureskellakseen. Rohkeasti vaan laulamaan, vaikka messissa sitten sita ruokalaulua :D

    VastaaPoista
  2. Ei luonnistu laulut multakaan julkisissa paikoissa. Olin päiväkodissa harjoittelussa kun sain tehtäväkseni vetää aamupiirin. Aloin laulamaan pienen pientä veturia, eikä lapset lähteneetkään mukaan vaan tuijottivat mua epäuskoiset ilmeet kasvoillaan. Traumaattista.

    Ei tule Tuijjasta lastentarhanopettajaa vaikka pätevyys takataskusta löytyykin :D Liikaa laululeikkejä!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi8/2/11 11:12

    Mua auttoi vauvamuskari. Sain jotenkin varmuutta siihen, että jokaisesta löytyy ääni. Äänihän on instrumentti siinä missä mikä tahansa muukin. Sitä voi harjoittaa ja siinä voi kehittyä. En pysy sävelessä ja meno on muutenkin mitä sattuu. Mutta lapsi laulelee melko puhtaasti. Ihana kuunnella, kun ipana vaikka värittelee ja laulelee itsekseen. Tulee hyvä mieli koko taloon.

    VastaaPoista
  4. Täällä on/oli sama vika. Ikinä en laulanut mahalle. Kun tyttö oli puolivuotias mentiin muskariin ja järkytys oli kova kun siellä piti laulaa mukana. Helposti se kuitenkin onnistui kun ei yksin tarvinut laulaa, eikä siitä kukaan tehnyt mitään numeroa. Nyt kun tyttö on melkein 2-v, tulee lallatukset päivin ja illoin jo ihan luonnossaan. Tosin edelleenkään en kodin ulkopuolella laula. En vaan uskalla. Enkä kehtaa.

    VastaaPoista
  5. Muista että sinulla on tyttösi mielestä maailman paras lauluääni! Rohkeasti vaan :)

    VastaaPoista
  6. Mulla oli samanlainen nolotuksen kohde kaikki kouluajan liikuntatestit. Laulukokeita sen sijaan oikein odotin, kun kerrankin _pääsin_ laulamaan kaikkien eteen. :-D

    Paljon auttaa sekin, että kuuntelette lasten musikkia kotona. Siihen päälle voi vaikka yhdessä laulaa, jos yksin laulaminen ei tunnu omalta. Kun musiikki on normaali osa elämää, lapsenkin suhtautuminen siihen on avoimempaa. Onneksi nykyään on tosi kivoja lastenlaululevyjä!

    VastaaPoista
  7. Mä olen sellaisessa työssä, jossa laulan lähes joka ikinen päivä. Eikä mun ääni mikään erityinen ole. Idolssistaki nauraasivat varmahan pihalle :D

    Nuotissa kyllä pysyn ja osaan aloittaa. Pidän paljon sellaisia tuokiota, joissa on lapset tai sekä lapset ja aikuiset.

    Näin ohjaajan näkökulmasta se on ihan se ja sama, kuinka laulaa, ihan oikiasti!

    Pääasia on se, että lapsi näkee, että aikuisestaki tää on tärkee ja kiva juttu ja myös lapset (sitten vähän isompina tulee reippaasti mukaan.

    Tiedän kokemuksesta, että se ei oo mikään heleppo juttu, mutta siihen pystyy oppia jos haluaa!

    Mikään ei oo varmasti kamalempaa, ku joutua yksin laulamahan, varsinki jos on epävarma. Mutta meille on opetettu, että jos jonku aloottaa vie sen sitte loppuun ja sysää kehtaamis ja nolousasiat muualle.

    Sitäpaitsi, eikös se ole se kaikkein rohkein, joka edes yrittää vaikkei uskaltaisikaan?

    Tulipas pitkä selostus... :)

    VastaaPoista
  8. Niin, ja jos muut ei meinaa laulaa, niin kannattaa hakeutua ohjaajan viereen, siitä saa hyvin tukea laululleen :)

    Eikä kukaan tietämistäni ohjaajista ole ikinä arvostellut äitien/isien lauluääntä!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!