20110118

otetaan neidistä mittaa

Muistan kuinka suuresti minua viehätti joskus kauan sitten jonkun tekemä skräppisivu johon oli jätetty tilaa lapsen tulevillekin sanoille. Tämä sivu on kummitellut aika ajoin mielessä ja halusin itsekin tallentaa jotain muutakin kuin perinteisiä juhlapäiviä ja muistettavia hetkiä.


O kasvaa kovaa vauhtia ja neuvolakäynnin jälkeen aina kuumimpia kuulumisia tuntuvat olevan ne strategiset mitat. Niin isin kuin isovanhempienkin mielestä. Aloin siis rakentaa leiskaa näiden mittojen ympärille ja osuva kuvakin löytyi kuin itsestään. Jotenkin mielessä pyöri myös vauvalehtien juttusarjat joissa samaa vauvaa kuvataan mittanauhan vieressä ylhäältä päin. Olin jo oikeastaan ottamassa tällaista kuvaa varta vasten kunnes tämä otos tuli koneella vastaan etsiessäni erästä työasiaa. Olin autuaasti unohtanut koko kuvan kerran kiireessä räpsiessäni.

Sen verran tämä sitten loppujen lopuksi muokkautui, ettei kuvaan varsinaisesti yhdisty mittanauhaa mutta kuvakulma viehättää minua suuresti. Etenkin mukaan tallentuneiden lelujen ja O:n ilmeen takia. Materiaalina on vähän sitä sun tätä. Ohlsonin isoja tarranumeroita, samoja kuin O:n nurkan sisustuksessa, muiden tarra-arkkien numeroita ja kirjaimia sikinsokin. Paperina BoBunnya ebay-ostoksista ja koristeina sekalaista sälää viime aikaisista löydöistä. Pilvet siirtyivät mukaan Mummun ompeleman lakanan kuvioista ja roomalaiset numerot ovat lojuneet kätköissäni jo vuosikausia etsien paikkaansa. Loppujen lopuksi numerot eivät kaivanneet edes otsikkoa. Kertovat sen verran selkeästi omaa kieltään.

Oikean reunan paperi jäi ikävästi heijastelemaan kuvassa, siinä on mittataulukkoa ja käyrää vaikka muille jakaa, painettuna hopeisella. Otin joskus talteen tämänkin lappusen, on oikeasti Aalto-yliopiston visuaalisen ilmeen suunnittelukutsu. Ruskea weight/height -paperi on ihanasta My Mind's Eyen Life Stories -kokoelmasta josta lämmin kiitos Riikalle vinkistä. (Ja kuvat ovat varsin surkeita, rakkaasta kamerastani hajosi nimittäin lisäsalama, ärf.)

11 kommenttia:

  1. Sä olet niin mahdottoman taitava! Kaunis sivu ♥

    VastaaPoista
  2. Kiva sivu! Roomalaiset numerot on ihan mahtavat!

    Pakko tunnustaa, että ainakin minä olen aikoinani tehnyt sellaisen "Pappa kiikaa" -leiskan, johon täydentelin typyn lauseita. Myös ekat sanat on tallennettu toiseen leiskaan.

    VastaaPoista
  3. Nanna, voi että, kiitoksia. <3

    Riikka, hahaa! Sinä se olit! Muistelin sen olleen sinä mutta koska en ehtinyt kaivaa blogiasi ympäri ja tarkistaaa niin en laittanut kuitenkaan näkyviin. Ja linkatuksi pääsit joka tapauksessa muutenkin. *virn*

    VastaaPoista
  4. Voihan niitä olla ja onkin muitakin, jotka on tuon tehneet :)

    Mulla on se paha(?) tapa, että poistan blogissa olevat kuvat jonkun ajan kuluttua niin linkitykset vanhoihin teksteihin on aika tylsiä :D

    VastaaPoista
  5. Roomalaiset numerot ovat tässä todella kivat. Heti sain idean miten voisi käyttää aakkostarrojen jämäkirjaimia: IV, V, VI jne. :D

    Ja tsemppiä itse tekemisen ja valmiiden tuotteiden hyödyntämisen aallokkoon, se varmaan tuntuu graafisen alan ihmisistä erityisen hankalalta. Näin ihan-muulla-alalla-olevan näkökulmasta valmiiden materiaalien käyttäminen ei aiheuta samanlaista ahdistusta, vaikka itse tekeminen on minullekin "se juttu" joka inspiroi eniten

    VastaaPoista
  6. Hieno! Erikokoisten ja -tyylisten numeroiden sekoitus miellyttää silmää kovasti. Tuohon ympyrään yhdistettynä mulle tulee niistä mieleen kellotaulu -> nopeasti lentävä aika.

    Niin ja pilvet on tietty pop ja O:n kuva tosi soma :)

    VastaaPoista
  7. Hieno sivu! Pilvet ovat ihania ja olet kivasti toteuttanut "tarinoinnin". Kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
  8. aivan mahtavasti tallennetut mitat!

    VastaaPoista
  9. Sivussa on paljon kaikkea pientä yksityiskohtaa, mutta silti tosi tasapainoinen kokonaisuus! Tykkään!

    VastaaPoista
  10. Riikka, ei kyllä se olit sinä. :) (ja ihan mielenkiinnosta, miksi poistat kuvat?)

    Rumbo, kiitos. :)

    Xing, yllätin itsenikin noilla roomalaisilla, ne vaan jotenkin löysivät tiensä tuohon. Ovat pyörineet mukana jo vuosia, mistä lie tullut hamstrattua aikoinaan. :D

    Ja kiitos, siinä on tosiaan jotain mikä tökkii, onneksi olen pääsemässä siitä yli, osittain ainakin. :)

    Laura, ihana mielleyhtymä! Joo, pilvet on ihania. <3

    Creomi, kiitoksia. :)

    Maikko, kiitos. <3

    Meinaaja, jotenkin näihin tuntuu kasaantuvan yhtä sun toista vaikka pyrinkin yksinkertaisuuteen. Mikähän siinäkin muuten on?

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!