20110120

linssejä

Suivaantuneena typerästä toiminnastani lisäsalaman kanssa päätin lohduttautua ostamalla salaman lisäksi jo pitkään himoitsemani uuden linssin kameraani. Tätä on kuulkaa odotettu. Selasin kaksi yösyöttöyötä nettikauppoja läpi ja vertailin hintoja, toimitusaikoja sekä mahdollista molempien vempainten saamista samasta paikasta. Linssiä oli joka paikassa, erään keskustelun mukaan se kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan canonistin kameralaukkuun. Hintaakin sillä oli ihan muutaman euron heitolla saman verran jokaisessa liikkeessä. Ainoa nettikauppa joka poikkesi linjasta oli Verkkokauppa, jonka toimitusajaksi valiteltiin reilua kahta viikkoa. Muilla kun tuotetta oli hyllyssä heti.

Niinpä ajattelin vain valikoida kermat päältä ja pyyhältää Jumbon Expertille kun meillä oli Jumboon muutakin asiaa. Sieltä ei tosin sitä salamaa saisi mutta linssin kuitenkin ja salamaa löytyikin sitten muualta vielä huokeampaan hintaan.Olin myös tehnyt mielestäni hyvän varasuunnitelman, jos ei linssiä Expertiltä löydy niin eiköhän kuitenkin vaikkapa Anttilasta tai Prismasta. Sen verran peruskaurasta keskustelujen perusteella tuntui olevan kyse.

Kun olimme lähdössä, pohti P, että olisivatkohan hänenkin linssinsä haettavissa jo, ne kun pitäisi myös koukata sieltä Jumbosta. Tämän sanottuaan hän sai tekstiviestin jossa Specsavers toivotti tervetulleeksi hakemaan silmälaseja.

Niin. Ajattelin pyyhältää joo. Niinhän sitä voisi luulla. Pyyhälsimme turvakaukaloinemme Anttilaan, ei löydy linssiä. Expertille, joo meillä olis tuolla Lanternan liikkeessä kaksi niitä mutta se on vaan alle tunnin auki enää. Stockmannilla oli kuulemma ollut mutta nyt ei saanut enää kuin sitä toista mallia, sitä mikä maksaa kolme kertaa enemmän. Cittarissa ei ollut mitään sinnepäinkään ja Prisman jäyhä miesmyyjä tarjoili minulle aivan eri linssiä kuin minkä perään kyselin. Lopulta oli pakko luovuttaa, ei tule linssiä tänään. Piste.

Olin tosiaan jotenkin ajatellut, että senkun kävelen kauppaan ja ostan sen putken. Ei tullut mieleenkään, että se voisi olla näin älyttömän mutkikasta. Ja mikä parasta. Jos olisin eilen aamusta tilannut sen netitse kaupoissa juoksemisen sijaan, olisi se toimitettu kotiovelle perjantaina. Perhana.

P:n linssit onneksi olivat juuri siellä missä pitää ja varsin veikeän näköisetkin naamalla.

3 kommenttia:

  1. No voi höh! Kyllähän osaa olla ärsyttävän vaikeeta.
    Minulla on Sonyn järkkäri, johon en ole hankkinut pidempää putkea enkä lisäsalamaa. Jokin aika tulin tajunneeksi että ei niitä ihan niin vain kai ole saatavissakaan. Olisi pitänyt valita järkkäriksi Canon -ajattelin tuon tajutessani.
    Täytyy vissiin pyöritellä vielä googlen kautta asiaa, sillä sen lisäsalaman minäkin tarvisin, mielellään myöskin pidemmän putken ja voishan niitä erikoislinssejäkin olla kiva kokeilla =). Jos nyt ensialkuun ees sais sen lisäsalaman.
    Toivottavasti sinä saat sen mahdollisimman pian!
    Ja tulipa vielä mieleeni että minkälainen kotivakuutus teillä on, korvaiskohan se tuon lisäsalaman?

    VastaaPoista
  2. Suosittelen lämmöllä ja hellyydellä sekä kokemuksella http://www.digitarvike.fi/. Et kertonut putkesta tarkemmin, mutta sigman putkethan käy canoniin myös ja on yleensä puolet halvempia. Suosittelen tsekkaamaan!

    VastaaPoista
  3. Tuo kotivakuutusasia pitäisikin tsekata. Salama tosin on aika vanha jo joten voi olla, että omavastuun jälkeen tilanne on aikalailla plus miinus nolla. Mutta kiitos vinkistä, en olisi itse edes tajunnut ajatella tuota.

    Sonysta ei itsellä ole mitään kokemusta, olen jotenkin vain liukunut Canonistiksi vuosien varrella ja noin lisähärpäkkeiden kannalta se on kyllä ihan mainiota kun löytyy niin paljon kaikkea halutessaan.

    Digitarviketta itseasiassa selailinkin lisäsalamaa etsiessäni, putkea ei vastaavilla spekseillä Sigmalta löytynyt tai se ei kokemusten perusteella vastannut Canonin oman piirtojälkeä. Tämän putken kohdalla näin, noin muuten Sigma tuntuu kyllä vakiinnuttaneen paikkansa ja hinta varsinkin on aika kohdallaan. :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!