20101215

sano I, sano K, sano E, sano A

Käväisimme hiljattain Mummun kanssa ostoksilla. Täytyy myöntää, että alan ymmärtää miksi lapsiperheet mielellään shoppaavat Ikeassa. Oli sen verran hyvin mietitty hoitomahdollisuudet, vaunuparkit ja muut. Lavuaarikin olisi löytynyt lasten korkeudelta. Meillä tosin ollaan niin pieniä vielä ettei sille ollut tarvetta.

Mukaan tarttui kaikenlaista mustavalkoista. Osa kauemmin mielessä ollutta ja osa silkkaa heräteostosta. Lintukankaasta syntyy lakanoita O:lle, purkit pääsevät keittiöön. Yksi niistä on tosin poikkeuksellisesti Etolasta eikä Ikeasta. Kirjainten kohtalon näette myöhemmin kunhan P ehtii asennushommiin ja mustat paperikorit pääsivät pyykkikoreiksi vaipoille, harsoille ja vaatteille. Tuikut ovat matkalla parvekkeelle lyhtyihin ja eiköhän tuolle purkille ole käyttöä tuikkuajan jälkeenkin.






2 kommenttia:

  1. ihan eleganttia tavaraa vaikka värimaailma onkin äärimmäisen pelkistetty. tyylikkäitä!

    VastaaPoista
  2. :) Ikea on ihan paras lapsiperheelle, ja kun liikkuvat lapset ei jaksa siellä katsella niin heille on vieläpä lapsiparkki jonne saa jättää hoitoon :), luksusta!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!