20101213

pähkinöitä ja pyjamapartyja

Itsenäisyyspäivän vietosta syntyi skräppisivu. Mehän siis hengailtiin ihan vaan yöpaidassa koko päivä. Siitä siis pyjamaparty. Saatan kirjoitella vielä tähän jotain journalingia myöhemmin. Huomaan, että eniten tökkii materiaalien vähyys tai oikeastaan tietynlaisten materiaalien puuttuminen. Minulla on kyllä laatikkotolkulla kaikenlaista ja tein pieniä ostoksiakin aiemmin mutta tuntuu, että juuri ne oikeat jutut puuttuvat vielä. Muutama nettikauppatilaus on matkalla, toivottavasti saapuisivat jo huomenna. Ideoita olisi vaikka muille jakaa.

Tausta on kankaanpainoalustana toiminutta paperia. Siinä näkyvä teksti on siis kuvassa olevan tyynyliinan kanssa sama. Muut materiaalit pengoin sekalaisista varastoistani ja tulostin tarvittaessa lisää. Perhonen on JC:n lahjapussista leikattu ja sydäntarrat äitini ostamia.























'


Tänään syntyi myös toinen sivu. Tähän en tosin ole niin tyytyväinen. Hätäilin ja laitoin liikaa kaikkea. Kohdistukset ovat ketuillaan ja muutenkin sivu on vähän muotopuoli. Olin kovin innoissani pähkinäkuvioisesta taustasta askartelukaupassa mutta lopputulos on tosiaan turhankin ahdas. Noh, opetteluahan tämä vielä on. Maalitussikin teki tepposet ja moni muukin juttu meni vähän poskelleen. Voisihan sitä väittää, että juu livenä tämä näyttää paljon paremmalta. Mutta kun suoraan sanoen ei edes näytä.
















5 kommenttia:

  1. Mainioiltahan nämäkin näyttävät. :)Huomaa, että teet työksesi sommitteluja ja suunnitteluja.

    VastaaPoista
  2. Kauniita!

    Ehkä tuossa alemmassa on enemmän värejä, mitä sulla yleensä ja siksi on ei niin mieluisa?

    VastaaPoista
  3. Mä vaan toivon, että mullakin ois vauva että voisin väsätä siitä tuollaisen kans! Kissa ja koira ei oikein osaa isoina arvostaa :D

    VastaaPoista
  4. Kivojahan nuo molemmat ovat, mutta ylempi on enemmän mieleen :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kehuista, tuli hyvä mieli. :)

    Marika, luulen että siinä on tosiaan enemmän värejä ja ylipäätään vaan enemmän. Kaikkea. Ja siksi ei tosiaan niin mieluisa. :D

    Veera, äläs nyt, mä meinasin seuraavaksi skräpätä meidän kissoista. :D

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!