20101117

kissat ja kääpiö

Kissojen ja kääpiön yhteiselosta on kyselty yhtä sun toista joten valotetaanpa nyt vähän miten meillä karvakasat ovat uuteen tulokkaaseen suhtautuneet. Tämä ei ole mikään yleismaailmallinen kissat ja vauvat -opas vaan meidän perheemme tuntemuksia ja tapoja toimia. Eläimiä on moneen junaan ja kukin varmasti tuntee omansa parhaiten ja tietää mikä on viisainta milloinkin.
















Alunperin olin hieman huolissani tulevasta, meillä molemmat katit ovat varsin seurankipeitä ja tunkevat surutta mukaan joka paikkaan. Jo hoitopöydän tuonti kotiin aiheutti ratkiriemukkaita hetkiä vaikka se varsinaisesti kiellettyä aluetta onkin. Tästä episodista lisää täällä. Kaikki tuodut tarvikkeet tutkittiin perinpohjin, kaukaloa ja vaunuja myöten. Tämä ei tosin sinänsä ollut mitään uutta, kauppakassikin pitää tarkastaa ennenkuin sen voi antaa liikkua meillä vapaasti keittiöön asti. Tein suuren linjauksen ja annoin haistella vauvatavarat läpi mutta niissä ei nukuttu eikä makoiltu. Eikä muuten nukuta eikä makoilla edelleenkään.
















Toinen olennainen asia olivatkin nimenomaan nukkumisjärjestelyt jotka lutviutuivat kuin itsestään sitten kuitenkin. Itse olin raskauden loppupuolella sen verran herkkäuninen että viisi tai kahdeksan kiloa kissaa naamalla herätti takuuvarmasti. Tai ei tarvinnut olla edes naamalla, sänkyyn hyppääminen ja kainalokyhnääminen riitti. Tai viiksien työntäminen nenään. Karvat siis muuttivat yöksi oven toiselle puolelle. Riesa tosin osaa avata ovet joten ulompi kahva käännettiin pystyasentoon tämän välttämiseksi. Kyllä se sitäkin kokeili avata mutta antoi lopulta olla kun tajusi hyppimisen olevan turhaa. Noin muuten nukkumapaikan muutos ei aiheuttanut mitään suurempaa protestia. Ja nyt kun Elli on täällä, on tämä järjestely jo tuttu kaikille eikä siitä tullut mitään showta jossa marttyyrikissat huutavat öisin äänensä käheäksi nyytin vallattua heiltä makkarin.
















Alkuun olin tosi tarkkana, nukutin Elliä päiväunillekin ovi kiinni ilman kissoja. Eivätpä nuo sinne sänkyyn ole tunkemassa paitsi silloin tietenkin kun Elli on jossain muualla. Riesa etenkin mielellään ottaisi päivänokoset pehmoisessa vaunukopassa. Nykyisin ovet ovat auki ja kissat milloin missäkin. Paitsi siis siellä tyhjässä kopassa jos satun näkemään. Silloin tulee märkä lähtö suihkepullolla siivitettynä. Rukkanen on tosin enemmänkin vahtimassa Ellin unta jossain lähimailla eikä ole tunkenut sänkyyn kertaakaan edes tyhjänä. Ellikin on jo vähän isompi ja huutaisi tai huitoisi varmasti jos jompikumpi tunkisi nenänsä turhan lähelle kesken unien. Osa päiväunista nukutaan myös meidän suuressa sängyssä. Sielläkään ei ole kissaa naamalla vaan sopivan matkan päässä kerällä osallistumassa uniin.

















Riesa yrittää myös kopan lisäksi sinnikkäästi ihanan pehmeälle leikkimatolle. Tyhjälle tosin tässäkin tapauksessa. Paikalla oleva Elli aiheuttaa taas selkeän turvavälin määrittelemisen vaikka olisi vähän vauhtiakin kohti kurvatessa.  Koska matolla oleskelu on kisseiltä kielletty, käy Riesa välillä venyttämässä rajoja leipomalla matonreunaa tai laittamalla ainoastaan yhden tassun matolle. Teknisesti ottaenhan hän ei ole siellä, eihän?




























Rukkanen on hurmaantuneempi hoitopöydästä, sitä eivät leikkimatot voisi vähempää kiinnostaa. Ihme heliseviä härpäkkeitä vaan. Mutta oi hoitopöytä, voin kun saisi nukkua siellä joka päivä. Vaan kun ei saa. Minusta kieltämisessä on kissojan kanssa oltava selkeä linja ja johdonmukainen ote. Hoitopöytä tai sänky ei ole sallittu tänään eikä huomennakaan. Lähtö tulee sillä sekunnilla kun salavihkaiset yritykset huomataan. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että jos kahdeksankymmenen neliön kodissa on alle kolme neliötä vauvan takia kissoilta kiellettyä aluetta niin se ei ratkaisevasti vaikuta niiden elämänlaatuun. Muuten meillä saa elää kuin kanat pellossa, tai kissat sohvalla.




























Karvavaara meillä on toki kaikkialla mutta pyrin pitämään Ellin tarvikkeet ja vaatteet niin karvattomina kuin se nyt hysterisoimatta on mahdollista. Muutenkin olen koittanut suhtautua maalaisjärjellä ja huumorilla koko sirkukseen. Jokaista karvaa ja hiekanmurua en jaksa kytätä kunhan nyt perusasiat ovat kunnossa. Vuodevaatteet säilytetään muovilaatikoissa ja Ellin vaatteet ylipäätään vähän korkeammalla koreissa. Lusikat, tuttipullot ja muut vermeet elelevät tyytyväisinä keittiössä omassa muovilaatikossaan johon ne pesun jälkeen päätyvät. Sen sijaan minun vaatteissani on kyllä karvakuorrutus ja niin on meidän sängyssämmekin vaikka niitä puhdistetaankin usein.




























Kyllähän kissoja tarvikkeiden lisäksi se Ellikin kiinnostaa, vilkuillaan ja kierretään välillä kuin kissat kuumaa puuroa. Haistaakin voi varovasti nenä väpättäen. Mutta turvaväli on oltava, sellainen sopiva hajurako. On Riesa käynyt kuitenkin jo puskemassakin pikkuista ja kumpi tahansa siihen lähelle pesiytyykin, on hurina päällä välittömästi. Molemmat kissat ovat todella säyseitä ja pitkäpinnaisia ylipäätään. Eivät ne tunnu juuri hetkahtavan kiljahteluakaan. Itku aiheuttaa enemmän närkästynyttä täällä on hei mamma joku hätänä, raahaa luusi tänne ja vähän äkkiä -pyörimistä kuin karkuun kaapin päälle lähtemistä. Kotiin kun tullaan niin Rukkanen huolestuneena tarkastaa joka kerta että tulihan se Ellikin nyt varmasti mukana. Vai liekö kiroilee hiljaa mielessään että ei perhana, on niillä vieläkin se mukana.

















Läheisyyspulaa meillä hoidetaan edelleen ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Kyllä sitä imettäessä on aina toinen käsi tarvittaessa silittelyyn ja aina kun ehditään niin sylitellään karvaisia kavereitakin. Kodin peruspuuhat pitävät kissatkin virkeinä ihan niille tarkoitettujen leikkien välillä. Pyykit on pirun hauska pudottaa narulta, vaihdettaviin lakanoihin on ihana sinkoilla, imuri on ihan mahtava takaa-ajoleikissä ja työhuoneen pöydältä pitää käydä aina välillä anastamassa pari pensseliä parempiin suihin. Lisäaktiviteettia löytyy sitten laatikollinen olohuoneesta, on rapinahiirtä ja sulkalelua ja ties mitä tunnelia. Hiirtä on helppo heittää noudettavaksi Elli sylissäkin. Päivällä lötkötellään leppoisasti yhdessä sängyllä. Rukkanen yleensä vähän raukeampana ja Riesa enemmän ohikulkumatkalla.




























Kaiken kaikkiaan tämä on siis sujunut aika kivuttomasti. Itsekin luotan nyt jo enemmän sekä kissoihin, että Elliin. Kun on vähän tutumpi kääpiön kanssa on helpompi lukea niitä tuttuja kattejakin ja varautua niiden aivotuksiin. Ja juu, kyllä tämä varmasti vielä muuttuu ja ootahan vaan kun Elli lähtee liikkeelle ja niin eespäin. Olen päättänyt ratkoa tulevat ongelmat sitten kun ne tulevat. Siirtää ja eristää tarvittaessa niin hiekkalaatikoita kuin ruokakuppejakin. Mutta kaikkein tärkeintä minulle on, että saan tarjota Ellille kokemuksen rakkaista karvaisista perheenjäsenistä ja siitä miten vastuullista mutta antoisaa elämä eläimenomistajana on. Ja toivottavasti tämä tosiaan suodattuu sinne Ellille asti. Ihan vain sitä yhteistä arkea elämällä.

5 kommenttia:

  1. Mahtavaa kuulla miten kissat ovat suhtautuneet uuteen tulokkaaseen, meillä kun tämä on yksi "huolenaihe", vaikka aika pianhan se nähdään miten meillä totutaan vauvaan!

    VastaaPoista
  2. Sama juttu: mielelläni luin tällaisen tarinan, kun la on parin päivän päästä ja kotoa löytyy kaksi karvakasaa. Mutta varmasti kaikki menee hyvin, niin kuin teilläkin.

    Uskon, että kissatkin oppivat ja niitä voi kouluttaa, kunhan on jämpti ja johdonmukainen.

    Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
  3. Meiltä löytyy pieni, ärhäkkä terrieri. Piski joka suhtautunut aina yli-innokkaasti kaikkeen pieneen ja tuhisevaan. Tunnustan viettäneeni ennen synnytystä muutamia unettomia hetkiä miettien mitäköhän yhteiselosta tulee. Piski oli alun innostuksen jälkeen ihmeissään- hiton tuhinaLempi ei lähtenytkään pois. Ja loppu on historiaa. Nyt tyttö ja koira ovat hyviä kamuja; okei koira on joutunut ajoittain koville, mutta oppi nopeasti pakenemaan paikalta, jos nakkisormet vierailu turhan tiheään hännän kimpussa. Koiran ruokaa olen onkinut useamman kerran lapsen suusta, muttei tuo nyt myrkkyä ole-enkai syöttäisi koiralle mitään skeidaa? Meillä koira on ollut mukana melkis kaikessa alusta alkaen. Mutsin kissat ovat räpänneet kynsineen neitoa pari kertaa, mutta neitikin oppi nopeasti miten eläimiä kohdellaan. Eli antoisia hetkiä ja monta naurua teille on luvassa - kun Elli oppii matkimaan kissoja ääntelemällä ja esittää miten kissa peseytyy jne :)

    VastaaPoista
  4. aerobic-ohjaaja Elli!

    mulle tuli mieleen, kuulostaa hassulta, mutta reagoiko sun kasvoissa olevat lävistykset mitenkään raskausaikana?

    VastaaPoista
  5. T ja hippa, mukava kuulla, että tarina rauhoitti mieltä. :)

    RuusuLiisa, oi odotan tosi paljon sitä, että Elli alkaa ymmärtää kissojen päälle. Nyt jo tulee hymy kun hurina kuuluu läheltä, onhan sitä kuunneltu jo mahassakin. :)

    Kärty, ei kuulosta hassulta ollenkaan. Eivät reagoineet sen kummemmin, alahuuli turposi ihan loppuvaiheessa (viimeisillä viikoilla) sen verran että vaihdoin kapean hevosenkengän labretiin kuten kuvista näkyykin. Kasvolävistykset olivatkin niitä harvoja joita en muuten raivannut raskauden tieltä pois. :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!