20101129

jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä

Joihinkin paikkoihin meneminen tuntuu siltä kuin tulisi kotiin. Näissä huoneissa ja näillä käytävillä minä olen viettänyt lukuisia tunteja töissä niin yöllä kuin päivälläkin. Kaikki nurkat ja sopet niin tuttuja ja niin samanlaisia. Kuin mikään ei olisi muuttunut sinä aikana kun minun maailmani mullistui täysin. Samat tietokoneet rikki edelleen, samat ihanat ihmiset töissä. Samat lämpimät halaukset ja tuttu kaaos perimmäisessä toimistossa.




























On mukana uusiakin asioita. Uusia naamoja ja uusia alkavia projekteja. Niiden tiimoiltahan tänne mentiin. Neukkarissa vauva sylissä keskustelemassa tulevaisuudesta. Hakuoppaista ja vaikka mistä. Viestinnän merkityksestä, fonteista ja vaipanvaihdosta. Muistitikuista, IT-tuesta, käsivoiteesta ja pukluista. Melko uusi on myös harmaa huppuhuivi. Nyttemmin tosin ilman pampuloita, kiitos Riesan.




























Projekti korjauta vaunut on vielä hieman kesken joten tänään liikuttiin lainavaunuilla. Muuten ihan toimiva peli joskin oikeasti mallia rattaat. Juu, en minäkään ennen tiennyt mitä eroa niillä on. Näitä työnnetään eri puolelta ja nämä on oikeastaan tarkoitettu vähän isommalle, istuvalle lapselle. Menoa se ei juuri haitannut, meidän vaunukoppa sopi kyytiin mainiosti ja näillä päästään tämän viikon sovittuihin tapaamisiin oikein hyvin.

















Hyytävä viima sai isin eilen ostamaan plussatarjouksena olevan lampaantaljan. Nyt on lämmintä ja muhkeaa köllötellä. Tummanruskea talja on jättisuuri, pitkäkarvainen ja pehmeä. Ihan täydellinen talvisäihin. Olen haaveillut taljasta jo jonkin aikaa mutta kannatti odottaa. Onneksi O:n serkkupojan äiti oli kyseisen tarjouksen löytänyt ja vinkkasi siitä meillekin. Tämä palvelee varmasti vielä pulkkailuiässäkin.




























Äidin töissä on varsin jännää, kuten kuvasta näkyy.

















Kotiin tullessa oli jo hämärää mutta menomatkalla taivas oli huikaisevan sininen ja sai minut pohtimaan mihin ihmeeseen jemmasin kaikki aurinkolasit siivotessa.




























Jollain lailla minua pelotti, että josko minut on unohdettu. Haudattu niiden joskus täällä työskennelleiden sekaan menneisyyteen. Vaan tunsinkin itseni jos mahdollista, entistä tervetulleemmaksi. Niin töihin kuin vauvaakin esittelemään. Niin monta syli ja seurustelijaa riitti O:n ympärillä. Ja niin lämpimästi minut otettiin taas vastaan. Toivottiin, että kävisimme useammin. Ihan vain vaikka kahvilla. Tuli hyvä mieli. 

4 kommenttia:

  1. Samat ajatukset oli mullakin aikoinaan. Mitäs jos mä en enää olekaan se jota pyydetään palaamaan töihin mahdollisimman nopeasti. Mitäs jos mut unohdetaan eikä kukaan muista mun työpanosta, joka kuitenkin on rehellisesti ja yhtään liioittelematta ollut melkoinen. Noh kukaan ei ole korvaamaton ja nyt 1v8kk myöhemmin minusta on hienoa kun mut on unohdettu (työasioissa) vaikka sijainen joskus soitteleekin neuvoa kysyäkseen tai alaiset tavatessamme pyytävät palaamaan. Mulla on nyt tärkeämpää ja uskon sinullakin olevan vielä pitkään :) Mukavaa joulunodotusta koko perheelle :)

    VastaaPoista
  2. Miten teillä kissat on suhtautuneet tuohon lampaantaljaan? Itseä haluttaisi ostaa sellainen myöskin, Ikeassa on nyt joku versio myös tarjouksessa. Mutta jos kissat tuhoaa sen heti, niin ei liene kovin ostos...

    VastaaPoista
  3. Harva kai ihan pienen kanssa luo ajatustakaan työn suuntaan, kertonee jotain arvoista jos on niin tärkeää olla töissä kaivattu! Ja kuten yllä olikin niin kukaan ei ole korvaamaton. Nauti nyt vauvasta, töitä voit vielä tehdä kyllästymiseen saakka!

    VastaaPoista
  4. No voi herranjestas taas. Jep, ihan on ketuillaan koko arvomaailma kun minusta oli mukavaa käydä työpaikalla tapaamassa tuttuja ihmisiä ja juomassa kahvia. Oikein suorastaan hirviöäiti eikös?

    Missään en ole väittänyt olevani korvaamaton ja nämä kommentit alkavat enemmäkin kertoa ano sinun omasta arvomaailmastasi kun pitää niin kovasti joka kerta käydä kritisoimassa, mistä ikinä sitten kirjoitankin. Olet nyt ollut huolissani minun ajatusteni _luomisesta_ vääriin paikkoihin tai liian vähän oikeisiin paikkoihin tai muuten vaan ihan kaikesta jo raskausajalta asti.

    Mitäpä jos muistaisit välillä, että nämä tekstit ovat vasta aika pieni osa minua, minun elämääni ja minun ajatuksiani, arvomaailmasta nyt puhumattakaan ja lopettaisit tuon turhan alemmuudentuntoisen bullshitin. Ja hankkisit vaikka oman elämän niin ei olisi niin kiire arvostella muiden elämää.

    RuusuLiisa, mukava kuulla että on samanlaisia tunteita muillakin ja myös miltä tuntuu nyt vähän myöhemmin, itse kun olen vasta alussa koko taipaleella. :)

    Verskinen, eipä nuo juurikaan hermostuneet, kävivät nuuskimassa pari kertaa ja that's it. :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!