20101115

jäljet - making of

Isänpäiväjäljet on todella perinteinen lahjaidea ja sitä toteutettiin meilläkin kuten aiemmasta postauksesta näkyy. Tuntuu, että näitä saa vähän joka isä ja pappa lahjaksi mutta varsinainen toteutus ei kyllä ollut ihan niin siistiä ja simppeliä kuin voisi luulla. Meillä oli ainakin maalia minun mahaani myöten joka paikassa.

Ensinnäkin homma piti aloittaa heti aamu-unilta heräämisen jälkeen, jos vaikka isi tuleekin aiemmin kotiin töistä tänään. Makuuhuoneen ja papereiden sotkemisen lisäksi piti vielä siivotakin. Ja saada värit pois varpaista niin ettei vaippaa vaihtava mies ala ihmetellä oransseja läiskiä. Tai ainakin keksiä niille ihan hemmetin hyvä selitys valmiiksi. Seinääkin tuli vähän pestyä ja hoitopöydän harso meni suoraan pyykkiin. Taisi sitä maalia olla Ellin selässäkin ja muutama pisara kylpyhuoneessa.

Lopputulos kuitenkin miellytti niin minua kuin lahjan saaneitakin. Pappakin sai siis omansa. Tältä näytti tekeminen.





5 kommenttia:

  1. Näin unta, että teillä oli jo ollut ristiäiset ja kirjoitit, että Ellin nimeksi tuli Dolly. :D Toisetkin nimet siinä mainittiin, mutta niitä en valitettavasti muista. Jotenkin arvelen, ettei kyseessä ollut ainakaan enneuni..? ;)

    VastaaPoista
  2. mitä maalia sä käytit tossa?

    VastaaPoista
  3. voi heilurivauva! toi on silti ihana lahja, ainakin ite toivon tulevalta kummilapsen vanhemmalta sitten joskus tuommoista taulua :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis lahja! Minä olen yrittänyt tehdä noita jälkiä erilaisilla soseilla kun en ole uskaltanut mitään askartelumaaliakaan käyttää. Mutta ei se niillä onnistu. Lopulta meidän pikkuisen eka jalanjälki (valokuvia lukuunottamatta) ikuistui taikataikinaan vajaan kuuden kuukauden iässä. Olin vähän unohtanut asian monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Eve, ai kauhee! :D Tämä meidän neiti on tuntunut tunkeutuvan yhden sun toisenkin uniin. Ja unien mukaanhan meillä olisi siis sunnuntaina Dolly Kari Sesena. *naur*

    Jo, käytin ihan tavallista myrkytöntä peiteväriä kun ei tuo vielä saa varpaita suuhun ja väri oli vesiliukoista niin sen sai hyvin putsattua samantien pois kunnolla. Kädenkuviin olisin ehdottomasti käyttänyt mieluummin vaikka Kikin mainitsemaa hedelmäsosetta tms.

    Kärty, vihjaise ihmeessä että kyseinen lahja olisi mieluinen. Välillä on vaikea arvailla mistä kukakin tykkäisi. :)

    Kiki, minäkin mietin kipsiin painamista mutta päädyin sitten kuitenkin siihen, että tämä on enemmän meidän näköinen tapa. :) Ja käytin tosiaan ihan maalia kuten yllä mainitsin.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!