20101126

haikeuksia ja ihanuuksia

Tämä on ensimmäinen vuosi pitkään aikaan kun en seiso myyntipöydän takana. Pieni haikeus hiipii mieleen vaikka toki minulla on ihan oikeasti nyt mielekkäämpää tekemistä tälle hetkelle. Tuttu kulmapaikka ei ole tänä vuonna minun. Siinä on itketty ja naurettu, kuultu elämäntarinoita ja tarinoitu myynnissä olevista tuotteista. Oltu väsyneitä mutta onnellisia.

Yllätyin oikeastaan kuinka haikea mieli minulla onkaan tästä asiasta. Tänä vuonna kun ei olla missään myyjäisissä ja ne ovat tosiaan jo vuosia olleet osa joulunaikaa. Tilaisuus tavata asiakkaita ihan naamakkain virtuaalimaailman sijasta, hetkiä olla vuorovaikutuksessa, aistia  joulutunnelmaa. Tämä on aina ollut vuoden kiireisintä aikaa. Nyt tämä on vuoden rauhallisinta aikaa, sitä aikaa kun lojutaan aamulla pitkään sängyssä, venytellään hitaasti ja mennään yhdessä keittämään kahvia. Sitä aikaa kun tyttäreni on aivan pieni.

Mutta vain siksi, ettei Ainoa ole mukana, älä missään nimessä missaa!

TaiKin joulumyyjäiset alkoivat tänään, näkemättäkin voin luvata niiden olevan täynnä ihanuuksia.


2 kommenttia:

  1. Oi kuinka houkuttaisikaan lähteä joulumyyjäisiin, mutta valitettavasti juuri nyt alkaa minun kiireinen jouluaika, enkä ehdi piipahtaa Helsingissä. Nyyh.

    VastaaPoista
  2. Minun oli tarkoitus alunperin mennä tuonne mutta meiltä hajosivat tosiaan ne vaunut joten jäi väliin. :/

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!