20101012

vasta-aloittanut äitinä

Maailma ei ole enää kronologinen. Vaan pieniä ohikiitäviä hetkiä ja suuria tunteita. Tekstitkin ovat muotoutuneet pieniksi palasiksi. Lyhyiksi katkelmiksi vasta-aloittaneen vauvaperheen elämästä. Ajatukset eivät tule aikajärjestyksessä. Muistot eivät katso kelloa.


***
Aamuisin vierestä herää pieni päivänsäde, hymytyttö vailla vertaa. Ihan hangonkeksinä.

***
Minä en uskonut, että se oli totta, ennenkuin P silitti päätäni ja kuiskasi, että sinä teit sen. Silmäkulmassa taisi olla pieni kyynelkin. Isillä ja äidillä. Elli nostettiin rinnalle ja minä en osannut muuta kuin itkeä Ellin kanssa. Silitellä päätä ja hokea, että se on ihan täydellinen.


***
Kuinka suuri voittajaolo minulla olikaan sairaalassa. Toisena yönä joka oli pitkä ja pimeä. Kun ensimmäistä kertaa elämässäni vaihdoin vaipan. Ja kuinka Elli rauhoittui minun syliini verikokeen oton jälkeen. Ilman ruoan tarjoamista. Minun syliini. Ei hiiskahdustakaan, vain tomera tuijotus. Vaikka vasta puoli tuntia sitten itkin Ellin hiuksiin ja pyysin anteeksi. Kerroin, että olen vasta aloittanut äitinä ja siksi tämä ei oikein vielä suju.

***
Minua pelotti niin kamalasti, että Elli putoaa. Kasasin tyynyjä, peittoja ja ties mitä sänkyyn. Rakensin valleja turvaksi sairaalasängyn metallisia laitoja vasten. En nukkunut lainkaan, kuuntelin vain pientä hengitystä. Ja tuijottelin nälkäistä lasta joka valvotti minua läpi yön. Vihdoin aamuyöllä, vaivihkaa ja hitaasti. Sain siirrettyä ensin yhden käden ja sitten toisen. Käärittyä omaa peittoani pikkuhiljaa pikkuruisen ympärille. Kunnes minulla oli sievä enkelinkasvoinen kapalo. Joka nukkui tyytyväisenä tuhisten ja minullakin olisi ensimmäistä kertaa mahdollisuus nukkua vähän. Mutta siinä oli myös ainoa peittoni. Elli nukkui imetystyynyn syvennyksessä, vaaleanpunaisen peiton sisässä. Vähän näkyi nenää. Ja minua itketti kun se oli niin kaunis.

***
Lääkkeillä vauhditettujen supistusten vyöryessä yli puudutuksen haihduttua en kyennyt kuin huutamaan. Hädintuskin löysin soittokellon. Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua ovelta kurkisti vaalea nainen, kysyi että haluaisinko kuumavesipullon.

***
"Aarteen annan äidille" sanoi kätilö kun olin päässyt pyörätuoliin osastolle siirtymistä varten. Hän laski syliini lämpimän käärön ja minua pelotti, että jos minä vaikka pudotan sen. Kun se on niin pieni ja hauras. Ja mikä ihmeellisintä. Se on minun.

***
Äiti taitaa olla itkuisempi kuin Elli itse.

***
Ulkona oli oranssinhehkuista. Taivas oli huikaisevan sininen ja ilmassa tuoksui syksy. Lehdet rapisivat jalkojen alla ja aurinko heijasteli Kätilöopiston ikkunoista. Elli matkasi turvakaukalossa P:n kantaessa ihan iskänä. Tämän kauniimpaa kotiutumispäivää ei voisi olla. Seisoin auton vieressä ja minusta tuntui, että tähän hetkeen päättyi jotain. Ja tästä alkoi jotain vielä suurempaa.

***
Isi kävi Ellin kanssa kaupassa. Kantoliinan avulla. Voi kuulostaa pieneltä mutta se oli Ellin ensimmäinen matka ulkomaailmaan. Ja minun ensimmäinen hetkeni ypöyksin viikkokausiin. Käytin laatuaikani menemällä kuumaan suihkuun.

***
Kun tulimme kotiin, siellä paistoi aurinko. Olohuoneessa oli uudet oranssit tyynynpäälliset ja iso kimppu ruusuja. Mummi oli siivonnut ja pitänyt kissat tyytyväisinä. Istuin pöllähtäneenä olohuoneessa ja tuijotin nukkuvaa nyyttiä.

***
Valvottuani niin kauan, olin aivan lopussa. Edelliset kunnolliset yöunet olivat joskus melkein viikko sitten, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Välissä viidenkymmenen tunnin synnytys ja uuden elämän opettelu. Elli ei rauhoittunut millään, jälkeenpäin voisin sanoa, että sillä oli vain nälkä. Pienen yölampun valossa se oli maailmanloppu ja minä huono äiti. Viimein soitin kelloa ja hoitaja pyyhälsi paikalle. Kysyi saako antaa vähän lisämaitoa ja että tuo vaan kansliaan nukkumaan, että saat itsekin hieman levättyä. Kyyneleet poskilla vein käärön kansliaan. Laahustin takaisin ja nukuin kuin tukki kaksi tuntia aamiaiseen. Mennessäni hakemaan Elliä minua nolotti, se että olin vienyt hänet muualle nukkumaan ja se, etten selvinnyt yöstä yksin. Eksyneen näköisenä seisoin kanslian edessä, vuoro oli vaihtunut eikä yöhoitajaa näkynyt. Hymyilevä nuorempi hoitaja toi Ellin ja kehotti meitä siirtymään aamiaiselle. "Ota vauva mukaan vaan." Lämmin hymy tuntui suurelta kannustukselta. Huojentavalta. Elli oli sikeässä unessa. Aamiaisella kahvi maistui taivaalliselta ja ulkona hohti ruska.

***
Miten vieraalta näytin sairaalan kokovartalopeilistä ja miten kalpealta jälkeenpäin valokuvista.

***
Ellillä on jo tapoja, omia juttuja. Vaipanvaihdon jälkeen pissataan hoitopöydälle ja isin kanssa on ihan omat jutut jo. Toissapäivänä menivät minua peiton alle piiloon. Kikatus vain kuului.

***
Löysin hyvännäköisen imetyshupparin netistä. P kysyi missä niitä myydään, että voidaanhan me käydä ihan paikan päältä ostamassa. Sanoin, että Kampissa ainakin. Sitten tajusin miten kaukaisen utopistiselta pääsy keskustaan tuntuu vielä. Miten monimutkaista olisi siirtyä sinne ja takaisin, pakata kaikki mukaan, selviytyä syöttämisestä kauppakeskuksessa ja löytää lastenhoitohuone vaipanvaihtoa varten. Ja ajoittaa lähteminen nukkumisen kanssa oikeaan aikaan, pakata Elli autoon ja päästä ylipäätään paikan päälle. Kuinka hurjalta tuntuu lähteä ovesta ulos. Pidemmästä matkasta nyt puhumattakaan. Mitä jos se herää kesken automatkan. Tai itkee siellä kaupassa. Taidan sittenkin tilata sen hupparin netistä.

***
Tuleva eno oli laittanut vaimolleen viestiä, että Ainolta meni lapsivedet. Että eiköhän ole Elli tänään maailmassa. Vaimo kertoi jälkeenpäin sanoneensa, että siinä voi kuule mennä kaksikin vuorokautta vesien menosta. Mutta ei hän ollut kuulemma ajatellut, että siinä ihan oikeasti menisi niin kauan.

***
Hörpyttäminen on ollut vähän itkua ja hammastenkiristystä. Litimärkiä vaatteita ja turhautuneita isiä. Väsyneitä äitejä ja nälkäisiä Ellejä. Eilen P ja Elli hiipivät makuuhuoneeseen, huhuilivat varovasti äitiä. Ihan ilman huutoa tulivat naama molemmilla hymyssä herättämään. Olivat hörppineet onnistuneesti mutta pumpattu maito loppui kesken. Tiedustelivat josko äiti jaksaisi sen verran herätä, että saataisi maha täyteen. Olin saanut nukkua paljon pidempään ja tuntuivat olevan aika ylpeitä itsestään nuo minun muruseni. Ja ihan syystäkin. Kahviakin oli keitetty valmiiksi.

***
Siellä se nukkui isin kainalossa kun Mummu tuli käymään. Ei näkynyt kuin vähän pipoa ja kuului tasainen tuhina.

***
Itkettää niin moni asia. Välillä sattuu, välillä väsyttää. Ensimmäiset päivät kuluivat sumussa. Kyyneliä milloin mistäkin. Kaikki oli niin vierasta ja vaikeaa. Ja samaan aikaan niin tuttua ja luonnollista. Aloin itkeä ties kuinka monetta kertaa sinä yönä. P istui vieressä ja silitti, kysyi, että mikä nyt? Katsoin Elliä ja nikottelin, että kun se on niin kaunis.

18 kommenttia:

  1. Kirjoitat niin kauniisti, tässä ihan herkistyy. :)

    VastaaPoista
  2. kyyneleet silmissä luin tämän läpi.. paljon kauniita sanoja. toivon, että itse saan ensi keväänä tehdä yhtä teräviä ja kauniita huomioita omastani. tsemppiä ja aurinkoa uuteen elämään :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä meinasi silmäkulma kostua kun luin tekstiäsi. Onnea kovasti koko perheelle!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa. <3 Paljon onnea koko perheelle ja jaksamista uuden elämän opetteluun. Piti kirjoittaa tänne jo aikasemmin, mutta jotenkin se on aina vain jäänyt. :( Luin muutama viikko sitten koko blogisi läpi kahdessa päivässä ja ihastuin tapaasi ajatella ja kertoa. Puhumattakaan huippuhienoista taittotöistä ja askartelujutuista.

    Mukavaa syksyä, jään tänne seurailemaan Ellin ja perheen edesottamuksia. :)

    VastaaPoista
  5. Ihan tuli tippalinssiin näitä pätkiä lukiessa. Osa tuntui tutulta omista ensimmäisestä päivistä vauvan kanssa. Kauniisti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  6. Kun mä olen ihan sanaton. Mutta jotakin mä haluaisin silti sanoa. Ihania ajatuksia sieltä täältä. Arvokkaita. Onnellisuus tulee väkisinkin tekstien läpi. Olet onnesi ansainnut! <3

    VastaaPoista
  7. Tuttuja tunteita kaikki 10 kuukauden takaa ja nyt seison vakaasti lapseni Äitinä tuli mitä tahansa :) kyllä se alkuhormoonihuuma siitä tasaantuu ja elämä asettuu uomiinsa. Tsemppiä! En ole muuten ennen montaakaan kertaa kuullut vastasyntyneestä, joka hymyilee. Toki niitä refleksejä tulee ja ne saattavat näyttää oikealta hymyltä. Se kun yleensä tulee kait vasta 2-3 vkoisen iässä. Ehkä yliaikaisuus on tässä vastaus..?

    VastaaPoista
  8. Kyyneleet silmissä luin, ikävä noita hetkiä vaikka toisaalta en enää kolmatta raskautta jaksaisi. Raskaus ja vauva-aika on niin raskasta, vaikkakin ihanaa! Voimia kovasti siis toivottelen :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana kirjoitus. Aitoa ja kaunista. Meinasi tulla tippa linssiin kesken luennon.

    VastaaPoista
  10. Minä täällä kyyneleet poskia pitkin valuen luin :´)
    Kuinka äiti rakastaa ja kuinka isi rakastaa Elliä, kuinka äiti ja isi rakastavat toisiaan, kuinka mummi oli ajatellut teitä ja hoitanut kissat hyvin. Suloista, ihanaa! ♥

    VastaaPoista
  11. Ihanan rehellistä ja aitoa tekstiä, ihana lukea! (kyyneleet poskilla myös :)

    VastaaPoista
  12. yksi kyynelehtivä lisää täällä..


    kallisarvoisia hetkiä.

    VastaaPoista
  13. Voi kun ihana postaus. Tuli ihan tunnelmat ja muistot mieleen meidän pikkumiehen syntymän jälkeisistä päivistä ja viikoista kohta jo vuoden takaa. Miten se aika meneekään niin nopeasti?

    VastaaPoista
  14. Voi kuinka kauniita ajatuksia. Silmät kostuivat. Tunteet ovat tuttuja, se tunteiden myllerrys ja hyrsky on kyllä jotain ihan mahdotonta. Minä itkin ihan varmasti enemmän kuin esikoinen laitoksella. Pillitin melkein kokoajan. Hoitajat rauhoittelivat, että se on ihan normaalia - itse koin olevani jotenkin superouto, kun kokoajan olin kyyneleet silmissä.

    VastaaPoista
  15. Jostain eksyin tänne ja pitää ihan tulla kiittämään. Mulla nuo hetket ovat jo kohta kolmen vuoden takaa (tosiaan kolme, mihin ne meni?)ja kakkonenkin on jo vuoden, mutta palautit minut elävästi niihin ensimmäisiin päiviin, samoihin pelkoihin ja ajatuksiin. Kiitos. Samat ajatukset kävin kakkosen kanssa, miten voin lähteä yksin mihinkään kahden kanssa, entä jos kaikki itkee, mitä mä sit teen ja nyt pakkaan molemmat tottuneesti vaatteisiin ja autoon ja menen, edelleen onnellisena, mutta tottuneena.

    Nauti, kaikki menee ohi niin nopeasti. Ja onnea!!!

    VastaaPoista
  16. kerrankin joku kirjoitti oikein sen, mitä olin epäillyt. Itsellä on tuo vasta edessä, ja pelot on ihan samat. Ja mä oikeasti itkin, kiitos!

    VastaaPoista
  17. Täällä yksi lukija itkee äidin ja Ellin kanssa. Kirjoitat niin koskettavasti, tekstiisi on helppo eläytyä!

    VastaaPoista
  18. Mietin kanssa tuota hymyjuttua. Vauva ymmärtääkseni hymyilee tietoisesti 1-2 kk:n iässä, ja kikattaa taitaa vielä myöhemmin. Anteeksi, kuulostaa aika besserwisseröinniltä, mutta jäin oikeasti aprikoimaan tuota asiaa, joten ei pahalla :) Sievän ja "siistin" näköinen vauva!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!