20100818

vauvasta ja vuorien siirtämisestä

Tämä kesä on ollut kummallinen, erilainen ja aivan uudella tavalla antoisa. Helteinen ja haikea. Täynnä töitä, tunnetta ja tappuraa. Alkuvuodesta seurueeseen liittynyt salamatkustaja on kääntänyt koko maailmankuvani ylösalaisin, pistänyt jaksamaan silloinkin kun tekee mieli vain istua lattialle itkemään, saanut nauramaan potkiessaan kesken päivän. Se on väsyttänyt, kolottanut, satuttanut, itkettänyt, kasvanut, yllättänyt, liikuttanut, saanut pohtimaan tulevaa, mennyttä, tätä hetkeä.

Vatsan kasvaessa on kasvettava mukana, uskottava omaan rooliin äitinä. Kiivasta keskustelua syntyi kommenttiboksissa siitä, luonko ajatuksiani tarpeeksi vauvaan koska teen niin paljon töitä. Meillä kaikilla ei ole mahdollisuutta jäädä viikolta 20 silittelemään mahaa kotiin muhkealla sairaslomakorvauksella ja miettimään mobilenpaikkoja ja boordin väriä. Blogikaan ei ole täynnä vaaleanpunaisia prinsessamekkoja eikä  pehmoleluvuoria.

Mutta vuoria tässä on kuulkaa siirretty jotta tulevaisuus olisi mahdollisimman turvattu. Ja se jos mikä on ajatusten luomista vauvaan. Minua ei odota varma, kiinteällä kuukausipalkalla varustettu työpaikka äitiysloman jälkeen vaan minun on ihan itse rakennettava mahdollisimman kattava suhdeverkosto, näyttävät työnäytteet ja tehtävä itsestäni korvaamaton. Jotta olisi jotain johon palata. Tämä tuntuu useimmille olevan se ylivoimaisesti hankalin osa ymmärtää. Niin moni kun voi huoletta jäädä tutkailemaan mahan kasvamista tietäen mihin menee takaisin ja milloin.

Vuoria on siirretty niin fyysisesti kuin henkisestikin. Työpäivät ovat pitkiä, mokailuun ei ole varaa. Kirjapaino ei odota. Eivätkä kiireiset asiakkaat. Päällekkäiset projektit syövät muistikapasiteettia enemmän koska ei voi keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Ilman salamatkustajaa en olisi tässä. En olisi raapinut kasaan tätä valtavaa työmäärää kesän loppuun enkä tehnyt sitä päämäärätietoinen katse silmissäni edes tähän asti. Sisällä kasvava pieni olento on antanut syyn jaksaa, tehdä ja rakentaa tulevaisuutta.

Sen pienen olennon takia minä olen jo viikkokausia sitten siirtynyt töissä käyttämään hissiä portaiden sijaan, käveleminen kun sattuu niin paljon että itku meinaa päästä. Olen myös levännyt edes pikkuriikkisen välissä jos se vain on mahdollista. Olen mönkinyt P:n kainaloon vartiksi latautumaan silloin kun on suurin tarve. Olen samaan aikaan töiden kanssa pohtinut tarvittavia hankintoja, lajitellut saatuja vauvanvaatteita, organisoinut hoitopöydän maalaamisen, makuuhuoneen vaihtamisen isompaan ja miljoona muuta pientä asiaa jotka pitää järjestää jotta vauva voi tulla. Puhumattakaan niistä neuvoloista, ultrista, lääkäreistä, perhevalmennuksista ja kaikista labroista, sokerirasituksista ja ties mistä. Tottakai puhun niistä täällä asioina joihin pitää mennä, jotka omalta osaltaan syövät taas jo valmiiksi äärimmilleen venytettyä aikataulua ja jaksamista. Se ei tarkoita sitä ettenkö minä myös haluaisi mennä.

Mennä ja imeä itseeni jokaisen anturista kuuluvan sydämenlyönnin, jokaisen ultrassa näkyvän varpaan ja sormen, jokaisen ohjeen, neuvon ja mahdollisuuden kysyä mieltä askarruttavia asioista. Kuulla jokaisen mitatun arvon, verestä, virtsasta, mistä tahansa. Tallettaa ne sydämeeni ja muistaa tästä äärimmäisen helteisestä kesästä jolloin odotin elämäni suurinta ihmettä. Kyllä kuulkaa niitä työpalavereitakin on siirretty näiden neuvoloiden tähden, on venytetty ja vanutettu aikatauluja jotta voin mennä lääkäriin. On noustu kuudelta tekemään töitä jotta ehdin perhevalmennukseen ajoissa.

On ylipäätään tehty pieniä ihmeitä koko kesä. Jotta se suurin niistä ihmeistä voisi tulla elämään mahdollisimman hyvää elämää tänne. On mietitty muutakin kuin mahan kasvamista juuri nyt tai postattu tänne pieniä vaatteita. On mietitty mitä tapahtuu vuoden, kahden, kymmenen päästä. Mietitty miten asiat voisi tehdä paremmin jotta silloin vuosienkin päästä ne ovat kunnossa. On tehty pitkän tähtäimen suunnitelmia, sitouduttu. Ja se, se on paljon tärkeämpää. Kuin muistaa kuvata mahan kokoa jokaisella tasaviikolla.

Jokainen työprojekti on otettu, kestetty ja tehty vauvaa ajatellen. Jokainen ratkaisu on mietitty vauvan kannalta. Jokainen ulospäin ehkä turhalta rahanhaaskaukselta vaikuttava hankinta on tehty vauvan tulevaisuus  mielessä. Että kyllä minä kuulkaa luon ajatuksia siihen pieneen. Joka helkutin sekunti. Älkää ainakaan siitä huoliko.

13 kommenttia:

  1. Kun äitillä on näin ihanasti jalat maassa, ei lapsesta voi kasvaa kuin kunnon aikuinen :)

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Minun oli jo tarkoitus sitä aiempaa tekstiä kommentoida, mutta toteanpa nyt tässä, miten huvittavaa on, kun joku "järkyttyy" itsensä työllistävän arjesta :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Täytyy edelleen kiitellä tästä näkökulmasta josta kirjoitat.

    Eräässä sisustuslehdessä oli pariskunta, joka sanoi ottaneensa lapsensa osaksi heidän elämäänsä.

    Mutta se siitä aiheesta ;)

    VastaaPoista
  4. Samanlaistahan tuo on jokaisella ekaa kertaa äidiksi tulevalla, isoja muutoksia ja kasvua :) Oli työpaikka tai ei, tekeehän toiset lapsia ihan työttömänäkin tai opiskelijana..Jokaisella on omat haasteensa raskaana, voi olla jotain sairautta itsellä tai sikiöllä ja huolia vaikka muille jakaa vaikka olisikin se vakityö ja kk-palkka!
    Mutta varmasti teistä tulee hyviä vanhempia, ja lapsi syntyy rakastavaan perheeseen!

    VastaaPoista
  5. Hei,jokainen tavallaan!
    Huolissani olisin lähinnä siitä kuinka saat aikasi kuluun kun vauva on syntynyt ja osoittautuu helpoksi hoidettavaksi;)
    Omasta kokemuksesta voin kertoa että silloin päivästä löytyy ylimääräisiä tunteja:)
    (on kyllä kokemusta myös vähän enemmän vaativasta lapsesta...)
    Äläkä ota liian vakavasti tätäkään=)

    VastaaPoista
  6. Se on kumma, miten näihin äitiyttä ja lastenhoitoa vähänkään sivuaviin blogeihin aina eksyy niitä jeesustelijoita ja kauhistelijoita. Onko ne jotain Parempia Kotiäitejä vai ketä?

    Allekirjoitan täysin ensimmäisen anonyymin sanat :)

    VastaaPoista
  7. Minulla on sellainen kutina etta sinusta tulee vallan ihana ja rakastava aiti. Toivottavasti uusi tulokas liittyy myos blogistanian asukkaaksi etteka kokonaan havia. Senhan tosin tietaa vasta sitten kun han on saapunut :)

    VastaaPoista
  8. Minun täytyy nyt sanoa jotain henkilökohtaista. Kun ekan kerran luin vauvauutisestanne olin kateellinen. Että miksi tonne muttei tänne. Siis näin niinkuin salakavalan vauvakuumeen ja tikittävän biologisen kellon takia (ne kurjat!). Mutta lukiessani sun äitimatkasta olen tullut siihen tulokseen, että minä en olisi vielä valmis. Sinä sen sijaan vaikutat loistavalta, ja olet tänä aikana todella tuntunut kasvavan siihen ajatukseen ja osannut järjestellä elämääsi sopivasti sekä vauvan että omien tarpeidesi mukaan. Muusta perheestä puhumattakaan.

    Kun lapsi on ensimmäinen ja tulee kuvioihin salakavalasti niin kuin tuo teidän Maha (mikä ovela kettu!), niin eihän sitä voi olettaa että olisi henkisesti ja fyysisesti kaikki valmiina. Että äityispakkaus auki vaan ja vauva-arkea elämään ennen kuin pentu edes poistuu mahasta. Onhan se hienoa jos joillain on varaa istua sohvalla odottamassa jälkeläistä, mutta ei sitä voi kaikilta vaatia.

    Minusta tuntuu, että neiti Salamatkustaja pääsee loistavaan kotiin. Ja olen onnellinen teidän kakkien puolesta. Nyt menen juustoilemaan jonnekkin muualle.

    Kiitos ja loppu.

    VastaaPoista
  9. Kiitos ihan älyttömän hienoista ja kauniista sanoista ja ajatuksista. Sekä mukana elämisestä meidän mullistuksissamme teille kaikille. Lienen monisanaisempi vähän myöhemmin kun taas liikutukseltani pystyn.

    Inari, etenkin sinun henkilökohtainen näkökulmasi kosketti suuresti. Kiitos rehellisistä sanoistasi, ne merkitsevät todella, todella paljon.

    Sekin tuntuu välillä hurjalta, miten nopeasti kaikki etenee. Salamatkustaja kun oli sen verran salainen alkuun, että mekin saimme tietää melkoisen myöhään koko kuviosta. Ihan ensin tuntuikin, että vauvaa koskevat kommentit ja kysymykset olivat aivan hepreaa, ehkä moni lähipiirissä ajatteli meidän tienneen jo kuukausia, ehkä yrittäneenkin jo jonkin aikaa ja keskustelut olivat sen mukaisia, vilisivät uusia outoja termejä ja asioita. Tosiasiassa olimme aivan suu auki ja kuulleet itsekin vasta edellisellä viikolla. Nyt jo vähän naurattaa, se alun hämmennys, silloin veti vähän vakavammaksi. ;)

    VastaaPoista
  10. Oi ♥. Tämä on mielestäni huokunut joka ikisestä postauksestasi :).
    Sen huomaa miten kovasti sinä teet töitä tulevaisuutenne eteen, turvaten tulevaisuutta joka ikinen päivä ♥. Minusta se, jos mikä on rakkautta lapseen, perheeseen.
    Sinä olet hyvä äiti ja minä täällä ihailen sinnikkyyttäsi hoitaa paljon hommia raskausaikana, viimeisilläänkin.

    Tiedän, ettei freelancerin elämä todellakaan ole turvattua ja se turvattu työelämä on luotava itse, ja se on kovan työn takana.
    Tätä tuskin sellainen voi tajuta, joka tekee töitä toiselle saaden kuukausittain kiinteän summan palkkaa työstä korvaukseksi.

    Sinä olet ihailtavan sinnikäs ja minä arvostan sinnikkyyttäsi ja todella toivon, että sinnikkyytesi palkitaan, sillä sinä olet erittäin hyvä siinä mitä teet! ♥

    Terkuin,
    Yrittäjäperheen lapsukainen :) ja tuleva freelancer

    VastaaPoista
  11. Myös minun mielestäni juuri se panostus tulevaisuuteen ja lapseen kuultaa kirjoituksissasi. Teksteissä on kasvua ja upeita ajatuksia.
    Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on vakkarityö, johon palata, mutta ystäväni oli raskausaikana freelancer ja aivan samalla tavalla hän keräili töitä ennen kuin vauva-arki alkoi. Työt luovat juuri mainitsemaasi verkostoa ja tottakai nostavat tulotasoa, joka taas helpottaa arjen pyörittämistä kun jokaista senttiä ei tarvitse venyttää moneen otteeseen.
    Olet mielestäni selkeästi fiksu ja älykäs nainen, joten ihan varmasti pidät hengähdystaukoa, kun siltä tuntuu ja kuuntelet kehoasi! Joka tapauksessa kyseessä on mielestäni sinun ja perheesi asia, jota muiden ei tarvitsisi edes arvostella...

    VastaaPoista
  12. Jälleen kerran totean sen, mitä olen todennut monen kohdalla: Vauvakuume ja vaaleanpunaiset lasit ovat varmin mahdollinen tapa pudota korkealta ja kovaa.

    Tänään RV 36+6. Ei yhtäkään mahakuvaa otettu, Gormitin huone juuri saatu maalattua mutta sen huonekalut ja vaunut vielä paketeissaan kokoamattomana, ei ensimmäistäkään kestovaippaa hankittuna, kantoliinat kankaina kaapissa. Takana tromboflebiitti, lapsivesipunktio kromosomihäiriöepäilyineen, raskausdiabetes (joka tietty jatkuu edelleen) sekä viimeisimpänä omasta perus"terveyden"tilasta johtuvat, viimeiset 15 vuotta jatkuneet raskausmyrkytyksen oireet jotka luonnollisesti pahenevat näin loppuraskautta kohti. Joka päivä, monta kertaa, pitää mitata verensokeria ja verenpainetta, parin viikon välein viettää vuorokausi tiiviisti neljän seinän sisällä keräämässä talteen joka ikinen virtsapisara tutkimusta varten.

    Kyllä minä silti jaksan silitellä mahaa ja naureskella sille kun se muljuaa puolelta toiselle. Jopa huolestua, jos se ei tee niin tavanomaisen rytminsä mukaan.

    Minulla ei edelleenkään ole vauvakuumetta.

    VastaaPoista
  13. Voi Hyndla, olen seurannut teidän elämäänne ja en voisi enempää toivoa kaikkea hyvää tästä eteenpäin kaikesta huolimatta! Iso kasa jaksamista ja tsemppiä loppuajalle ja todellakin, ei se niistä järjestelyistä ole kiinni. Loppujen lopuksi asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen ja kantoliinakankaat odottakoon jos niikseen tulee. Silejä mahalle täältä meiltä koko poppoolta!

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!