20100805

pieniä haikeita hetkiä

Vielä on paljon tehtävää ennen äitiyslomaa mutta jotkut asiat ovat jo loppuneet. Eilen lähdin viimeisenä, jätin kasan tallennettuja tohtoriopiskelijoita V:n pöydälle ja kävelin pimeän avotoimiston läpi hissiaulaan. Mietin, että se taisikin olla sitten viimeinen kerta palvelupisteellä. Loppuviikon olen etätöissä, taittoihin ja kuvituksiin hautautuneena ja ensi viikolla palvelupisteellä aloittaa uusi henkilö.

Loppujen lopuksi kyseinen homma lankesi minulle vähän vahingossa eikä kuulunut välttämättä niihin ykkössuosikkeihini ensi alkuun ollenkaan. Tunsin oloni eksyneeksi, en ehtinyt saada minkäänlaista perehdytystä ja kyseisessä pestissä pitäisi hallita pääpiirteissään oikeastaan kaikki mitä talossa tapahtuu. Mitä tahansa voidaan kysyä. Sinnitelin, opettelin, ongin tietoa ja pyrin palvelemaan parhaani mukaan.

Eilen jätin kuitenkin tämän homman suurella haikeudella, siitä ehti tulla yksi tutuista työpisteistä. Siellä on juotu kahvia ja naurettu. Itkettänytkin on kai joskus. On nähty hätäännyksiä, iloja, suruja ja kuultu kuulumisia. Autettu, rauhoiteltu, oltu tiukkana ja kuunneltu, kuunneltu, kuunneltu. Puhelimessa ja pöydän takana. Kuultu  opinnoista, töistä, Kelasta, äitiyslomasta, opettajista, järjestelmistä, poliisiasemista, säästä, kesäsuunnitelmista, muutoista, vaihto-opiskeluista, poikaystävistä ja lounasruokaloista.

On tulostettu ties mitä lippua ja lappua, allekirjoitettu ja leimattu. Neuvottu oikeaan paikkaan, iloittu painotuoreista esitteistä, revitty hiuksia päästä migraatiossa, asenneltu tulostimia ja tutkailtu sisäilmaa. Palveltu kolmella kielellä ja aina hymyillen. On annettu leima käteenkin ja vilkutettu lapselle vaunuihin, ilahdutettu yllättävillä uutisilla ja annettu todistuksia onnittelujen kera. Pohdittu esteetöntä opiskeluja ja kaivettu kiven alta kieliopintoja. Tasapainoiltu yhdistyvien yliopistojen teknisten ongelmien viidakossa ja opittu tuntemaan IT-poika.

Puhelimessa on puhuttu kaikesta mahdollisesta aina ilmoittautumisesta isän neuvomiseen verkkopankin käytössä. On naurettu ja rauhoiteltu itkeviä, annettu teknistä tukea, venytetty aikatauluja jos siitä vain ollut apua, etsitty kadonneita papereita ja faksailtu Turun työvoimatoimistoon. Luvattu auttaa melkein kaikessa mahdollisessa ja muistettu ihmisiä nimeltä. On googlattu ja lähetetty sähköpostia, muistutettu asioista ja tehty kaikenlaisia kiemuroita.

Minä tiedän, että tämä oli vain pieni välietappi mutta eilen oli kyllä vähän haikea olo. En olisi koskaan uskonut kaipaavani tätä osaa töistäni näin paljon. Kävin tänään ihan varmuuden vuoksi tarkistamassa ne sähköpostit vaikka en juuri mitään voikaan niille täältä etänä tehdä. Sitä kotiutui niin kumman hyvin, oppi tuntemaan talon tavat ja tunsi olevansa oikeassa paikassa. Ihan sattumankauppaa sitä päätyi istuskelemaan siellä, odottamaan asiakkaita ja vastaamaan niin monesta jutusta mitä en olisi ikinä osannut etukäteen kuvitella.

Olen vastannut ilmoittautumista koskeviin kysymyksiin varmasti satoja kertoja. Neuvonut uusia ja vanhoja. Laittanut ihmisiä manuaalisesti läsnä ja auttanut täyttämään papereita. Jakanut lukuvuositarroja ja pidentänyt opinto-oikeuksia. Viimeiseksi eilen ennenkuin suljin tuotantokantajärjestelmän, merkitsin itseni tälle lukuvuodelle poissaolevaksi. Ensimmäistä kertaa koko opiskeluaikana. Syyksi laitoin äitiysloman, se oli vaihtoehtona siellä listalla.

2 kommenttia:

  1. Se on jännä miten lähdön hetkellä tulee haikeus... sitä surkeaa konetta, pientä työkoppia ja niitä rasittaviakin työkavereita ja asiakkaita...
    Onneksi se menee ohi ;)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanalta kuulostaa tuo sinun työ :). Minä tykkäisin vastaavanlaisesta työstä :).
    Onneksi sinulla on elämässä kohta jotain ihan uutta ihmeteltävää ja mietiskeltävää! Enää ei mene kauan ;)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!