20100611

pelko tulevasta

Onhan tässä omat haasteensa. Tehdä ympäripyöreitä päiviä vielä pyöreämmän mahan kanssa. Olen tosin voinut koko raskausajan varsin hyvin enkä esimerkiksi oksennellut sisuskaluja pihalle kuten monet muut samassa tilanteessa olleet. Väsymys on kuitenkin jotain käsinkosketeltavaa ja välillä on vaikea havaita mikä johtuu raskaudesta ja mikä jostain muusta. Olen aina tehnyt töitä täysillä ja tasapainoilu uudessa tilanteessa erilaisten sekavien projektien ja pätkätöiden keskellä on kyllä vaatinut kielen keskelle suuta koko ajan.
On myös vaikea suunnitella tulevaa kun ei yhtään tiedä millaista se nyytin kanssa eläminen on. Onko sitä hirmuisen väsynyt vai jääkö luppoaikaa vähän askarrellakin siinä sivussa. On haastavaa kestää tällaista epävarmuutta etukäteen. Minun työni on aina ollut epäsäännöllistä ja epävarmaa. Sitä on tehty silloin kuin sitä on ja vapaatkin on vietetty täysillä kun niitä eteen sattuu tulemaan. Aina on kestettävä painetta, epävakautta siitä onko töitä ja jos on niin millaisia ja miten ne istuvat aiemmin sovittuihin. Useimmiten töitä tulee joko kasapäin tai hiljenee aivan kokonaan. Nyt epävarmuus on erilaista. Eri asioista johtuvaa.

Syksy tuntuu hypyltä tuntemattomaan. Olen sopinut aikatauluja ja asioita ja sitten kaiken jälkeen tulee suuri kysymysmerkki. Kun normaalisti juoksee myyjäisissä, tekee graafisen alan sekalaisia töitä, omia projekteja ja siihen päälle erilaisia vaihtelevia pätkätöitä, ovat aikataulut usein aikamoinen vyyhti. Asioista osa tulee muutaman tunnin tai jopa minuutin varoitusajalla, toisiin pitää ilmoittautua jo monta kuukautta aiemmin ja tietenkin ajoissa. Nyt en uskalla sopia mitään tuolle siintävälle kysymysmerkkiajalle. Odotan vain mitä tuleman pitää. Mitä jos olenkin vaikka sairaalassa? Mitä jos sattuu jotain? Mitä jos?
Ja sitten taas toisaalta. Jollainhan sitä pitäisi elääkin. Pitää kontaktit kunnossa ja pystyä työskentelemään siihen äitiyslomaan asti ainakin. Siis jos ei satu mitään. Kuinka pitkälle syksyyn voin luvata ja mitä? Minua pelottaa pudottautua äitiyteen, pois työmarkkinoilta joilla jatkuva itsensä markkinoiminen on kaiken a ja o. Ajan hermolla pysytteleminen pakollista, mainostaminen, päivittäminen, näkyminen ja mieleen jääminen. Onko mitään enää jäljellä kun palaan?

Samaan aikaan haluan äidiksi, äitiyteen, vauva-arkeen ja kääpiöpyykkikasojen keskelle. Tutustumaan uuteen pieneen ihmiseen. Olemaan perhe. Antamaan kaiken ajan mitä minulla on antaa. Rakastamaan enemmän kuin mitään muuta. Ehkä se kuuluu tähän kasvamiseen. Se pelkääminen. Se mitä jos. Kai se on vain ajateltava läpi ja otettava vastaan mitä syksyllä on antaa.

6 kommenttia:

  1. Freelancerina yhden kanssa säätäminen onnistui vielä aika hyvin, vaati tosin isän suurta panostusta. Mutta kyllähän siinä vauvassa aika paljon kiinni on. Mulla oli kantoliina, siinä voi pitää ihan pikkuistakin ja kädet jää vapaaksi! Tokan lapsen kohdalla sain synnytyssairaalaan puhelun "missä ne kannet viipyy?" :D (silloin ei kyllä naurattanu

    VastaaPoista
  2. lapsen saannin jälkeen jokainen päivä on ollut mulle hyppy tuntemattomaan. Se on tavallaan mahtavaa, mutta tavallaan se stressaa aivan mielettömästi. Se millaiseksi elo muuttuu lapsen syntymän jälkeen riippuu pitkälti varmaan lapsesta. Jos kyseessä on tapaus, joka nukkuu neljän tunnin päikkäreitä, ehtii varmasti tekemään asioita. Mulle ei käynyt niin hyvin ;).

    (Olen taustaillut jo tovin mutta nyt vasta sain suun auki. Terve vaan :)!)

    VastaaPoista
  3. Noita asioita pähkäilee tottakai, varsinkin tossa työtilanteessa. Mitäänhän et tiedä ennenkuin vauvanne syntyy, jos hän on leppoisa tapaus niin mikäs siinä väkerrelessä, jos koliikkinen 24 h vuorokaudessa niin mitään et ehdi etkä jaksa..
    Äitiys ja vanhemmuus on valinta, siitä joutuu jotain maksamaan mutta saa tuhatkertaisesti takaisin :)

    VastaaPoista
  4. Allekirjoitan monta pointtiasi. Itse urakiidossa pelkäsin miten äitiyden myötä jään mukamas kaikesta paitsi tms. Mutta luulen sinulle käyvän kuten meille monelle muullekin - lapsen myötä työhön liittyvät asiat ovat sivuseikka. okei se leipä pitää hankkia muttei työ ja suorittaminen ole enää se tärkein asia. Vaan se pieni ihminen, perhe, hyvinvointi. Anna itsellesi aikaa kasvaa siihen äitiyteen, unohda hetkeksi työ ja keskity lapseen ja parisuhteeseen, perhe-elämään. Ehdit työkuvioita vielä pitkään!

    VastaaPoista
  5. varmasti menee hyvin :)
    itse inhoan tätä ajattelutapaa, mutta tässä kohdassa uskon vakaasti että kaikki järjestyy!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kaikille kommenteista ja kannustuksesta. Jotenkin sen järjellä ymmärtääkin, että tämä epävarmuus nyt vain kuuluu asiaan ja tulevaisuus on se suuri tuntematon. Itse nimenomaan haluan päästä irti oravanpyörästä ja antaa aikaa uudelle perheenjäsenelle ja perheellemme ylipäätään. Kai sitä vain on pakko näitä pyöritellä mielessä ensin, valmistautua tavallaan henkisesti siihen tilanteeseen.

    Kollega, ai kamala, tuo esimerkkisi kuulostaa just siltä mihin voisin kuvitella itseni myös. :D

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!