20100629

hävitty taistelu

Miksi aina, kun yrittää niin kovin, kaatuu korttitalo jostain päästä. Miksi aina, kun saa jotain korjattua, hajoaa jotain muuta. Kuinkahan paljon tätä vielä jaksaa tähän samaan syssyyn. Tämän päivän päällimmäiset ongelmat ovat melko tietoteknisesti painottuneita vaikka väsymys painaa jo muistakin syistä. Selkää särkee ja käveleminen sattuu.

Olen työpäiväni päätteeksi nelisen tuntia taistellut koneeni kanssa, en jaksa enää edes eritellä mikä kaikki on siinä vialla. Pähkinänkuoressa ongelmat tiivistynevät siihen, että töihini tarvittavat ohjelmat eivät vain kertakaikkiaan suostu enää yhteistyöhön koneen vedellessä viimeisiään. Ne eivät myöskään suostu esimerkiksi asentumaan uudestaan. Ei auta itku eikä hammastenkiristys. Ei järjestelmän palauttaminen eikä jumalauta mikään muukaan niistä kymmenistä asioista joita olen jo kokeillut.

Tämä on toki ollut tiedossa. Kannettavani ajan hupeneminen siis. Kone vaatisi perusteellista siivousta ja siltikin pitäisi jo tähyillä uutta kumppania pikapuoliin. Rahat eivät vain millään veny uuteen työtehoiseen kannettavaan juuri nyt eikä jaksaminen koneen alusta asti siivoamiseen kaikkine kiemuroineen. Taistelu on alkanut jo kauan sitten, tämä neljä tuntia oli vain piste i:n päälle. Anelin koneelta jatkoaikaa edes tämän yhden työprojektin loppuun. Sen jonka piti olla viime viikolla valmis mutta joka näistä teknisistä syistä on hieman viivästynyt. No okei, puuttui sieltä aineistosta pari merkittävää listaakin joka ei johtunut minusta. Joka tapauksessa, minulla ei oikeasti olisi ollut tätä neljää tuntia hukattavaksi. Puhumattakaan siitä, että käyttäisin huomenna saman verran aikaa tähän samaan tahkoamiseen työnteon sijasta.

Hukkaan on mennyt myös tämän viikon kahdesta työpäivästä yli puolet. Meillä migroidutaan, siirrytään uuteen Aalto-systeemiin ja voi luoja. Ei liene vaikea arvata, että juuri mikään ei toimi. Eivät koneet, aikataulut, eivät tunnukset eivätkä yhteiset asemat. Olen ravannut IT-palveluissa ja tuijotellut punaisia rukseja. Informaatio kulkee katkonaisesti ja sen sijaan, että olisin voinut olla tehokas toisaalla, olen odottanut, odottanut, odottanut. Ollut paikalla kun minua ei tarvita ja poissa silloin kun olisin voinut olla siellä. Lisäksi aika syövät jo aiemmassa postauksessakin mainitut tapaamiset, hammaslääkärit ja neuvolat. Siitä entistäkin kireämmästä viulunkielestä vielä vähän. Migraatio my ass, tämä muistuttaa enemmän migreeniä.

Kello on niin paljon, että minun pitäisi olla jo unten mailla. Etenkin kun herätyksiä lienee taas tuttuun tapaan tiedossa muutaman tunnin välein. Niinpä istun tässä ja asennan tarvitsemieni ohjelmien kokeiluversioita tähän P:n koneelle ja odotan, odotan, odotan niiden latautumista. Huomenna on taas oltava skarppina, palaveerattava aamusta asti erilaisista kokonaisuuksista. Linjauksista. Pitäisi bussissa varmaan ihan pikaisesti perehtyä 70 sivuun graafista ohjeistoa. Että tietää sitten siellä palaverissa mistä puhuu.

Onneksi P toi hermojentaltutuskeksejä kaupasta.

2 kommenttia:

  1. tähän sopii se pitkä kuuma kesä-leffan MÄ VIHAAN MÄ VIHAAN MÄ VIHAAN MÄ VIHAAN-biisi.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!