20100320

unelmilla ei ole viimeistä myyntipäivää

Kirjoitan blogia ja pidän työkirjaa luonnoksineen ja kuvineen, valokuvaan, teen kuvia ajatuksistani ja askartelen omaelämäkerrallisia koruja ja printtituotteita. Haluan dokumentoida elämää, kirjata ylös hetkiä, muistoja. Kaiken ei tarvitse olla kronologista eikä järjestyksessä muutenkaan. Ajatus on tärkein. Ja pienen pienet hetket.

Nyt on tulossa joku muu näitä lukemaan joskus. Joku jolle haluaisin kertoa miltä tuntui odottaa. Rakastua vaivihkaa ja muuttaa muotoaan kuukausien kuluessa. Blogin esittely sitten joskus tai edes sen valtavan digimateriamäärän jos ei bloggeria tässä muodossaan ole, tuntuu kalsealta. Tunteettomalta vaikka sanoihin voi paljon rakkautta, pelkoa, odotusta ja innostusta ladatakin. Siksi siis jotain konkreettisempaa. Kaunista.

Ensin ostin kansion, kierresidotun mustakantisen. Ajattelin, että tänne kokoan leikekirjamaisesti ajatuksia ja kuvia matkan varrelta. Tuolla se pölyttyy. Se ei houkutellut mukaansa, eikä temmannut koristelemaan. Se ei kutsunut öisin eikä kiehtonut päivisin.

Ajatuskin valmiista vaaleanpunaisista minun odotukseni -teoksista tuntuu vieraalta. Voitte varmasti kuvitella, että ne eivät jotenkin ole ihan minua varten tehtyjä vaikka mukavia tietysti jollekin muulle ovatkin.

Sitten löysin jotain ihanaa. Värikästä ja mahtavaa. Koska tarvitsen joka tapauksessa kalenterin, kerään tähän normaalia, aikataulutettua elämää neuvoloineen ja työpalavereineen ja sitten sitä mukaa kun tilaa on, lisään kuvia, ajatuksia, mietteitä. Kuvitus on valloittava jo itsessään ja mikä sopisikaan paremmin kuvaamaan matkaa äidiksi kuin Rohkeus-kalenteri. Sitä tässä tarvitaan, roppakaupalla.

Syyskuun kohdalla puhutaan unelmien viimeisestä myyntipäivästä, siitä miten elämä voi muuttua silmänräpäyksessä. Oikea hetki odottaa kuulemma kulman takana ja tahdonvoimaa testataan.

5 kommenttia:

  1. Varmasti ihan sinulle tehty juttu!

    VastaaPoista
  2. Oi ihana! Ja ajatuksena ihan mahtava. Tuleva taapertaja arvostaa sitä varmasti sitten isompana. Itse löysin laatikoita purkaessani äidin vanhan kalenterin vuodelta 1986. Sain sen joskus lapsena hienojen kuvien takia, enkä ole vieläkään raaskinut heittää pois, kun siihen on lyijykynällä merkitty raskausviikot ja laskettu aika. Vähän olen katkera, ettei lopullista syntymää ole merkitty, minähän kun en ollut valmis maailmaantuloon vielä laskettuna päivänä. Mutta annettakoon se anteeksi, äidillä oli varmasti muutakin tekemistä niinä päivinä.

    VastaaPoista
  3. Riikka, siltä minustakin tuntui kun tuon käsiini sain!

    Inari, nauroin ääneen tuolle "äidillä oli varmasti muutakin tekemistä" -kohdalle! Minäkin olen lueskellut jotain odotusaikakirjaa jota oma äitini on kirjoittanut ja täytyy myöntää, että se oli jotenkin tosi koskettavaa ja hienoa. :)

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon ja mukavaa odotusta :) Seuraan mielenkiinnolla kirjoituksiasi raskaudesta, sillä vaaleanpunaiset perusmammajutut eivät ole minuakaan koskaan kiinnostaneet.

    Minulla on muuten tuo samainen kalenteri nyt käytössä, tykkään kovasti. Ideasi vauvaa varten on hieno.

    VastaaPoista
  5. Itselle oma vauva-kirja on todella tärkeä, varsinkin ne isän kirjoittamat ajatukset ja toivotukset (isä kuoli '86). :)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!