20100116

sisäinen kellokortti

Sitä ihan huomaamattaan kasaa ympärilleen sääntöjä ja rajoituksia. Ohjeita siitä miten asiat pitää tehdä. Ja jos ei tiedä, voi aina kysyä netissä miten muut tekevät ja saa heti sääntöverkostoon vähintään kaksitoista pykälää lisää. Tämä ominaisuus on lähes automatisoitu ja aktivoituu itsekseen varsin usein. Pitää mennä tiettyyn aikaan nukkumaan, herätä ennen puolta päivää, käydä salilla ja harrastaa tietty määrä viikossa. Ei saa syödä herkkuja, pitää laihtua se ainainen viisi kiloa, pitää ulkoillatullakotiinajoissanukkuaöisineikäkukkuavalveilla.

Jaoin vuosia sitten hesaria työkseni ja soimasin itseäni kun en jaksanut enää kuuden työpäivän työviikon keskellä kuntosalille kuin kolme kertaa viikossa. Mitä siitä, että joka yö juoksin lehtinippuineni ja polkupyörineni viisi tuntia portaita. Eihän se mitään liikuntaa ole, työtä vain.

Herkkujen ostosta seuraa huono omatunto ja omien projektien kesken jääminen harmittaa. Vaikka kyseessä olisi jotain jota kukaan ei ikinä näe. Vapaapäivinä pitäisi olla peippona ylhäällä, mieluiten jo heti yhdeksältä, että saa jotain aikaan. Freelancerina työskentelykin on oikeastaan vaan sellaista askartelua eikä työtä ollenkaan. Pitäisi olla oikea työpaikka. Jos kerron mitä opiskelen, on seuraava kysymys väistämättä, niinniinmut mikä susta sit niinku tulee? Sääntöverkosto vaatii selkeää statusta.

Oman miinakenttää muistuttavan verkoston käydessä liian köykäiseksi voidaan siihen aina lisätä näitä ulkopuolisten tahojen sääntöjä lisäkarikoiksi. Tiedustella netissä vaikkapa millainen kihlasormuksen pitää olla ja ketä on pakko kutsua häihin vaikka ei halua. Toki vertaistuki ja -turva on hyvästä mutta eikö ole kovin raskasta niiden omien sisäisten sääntöjen lisäksi yrittää vielä taiteilla muidenkin pillin mukaan. Äitini kauhistelee yhä, että oletko sinä edelleen nukkumassa, jos kello näyttää puoltapäivää. On vaikea selittää, että silloin kun on töitä, tehdään töitä. Silloin ei nukuta edes yöllä, päivistä nyt puhumattakaan. Ja silloin kun on vapaata. On oikeasti vapaata. Ja silloin minä nukun jos huvittaa. Tai olen nukkumati jos niikseen tulee. Tämä on minun elämäni ja minun yöuneni.

Minun parisuhteeni ovat minun ja kumppanini suhteita. Ei muiden. Kuka on mikään sanomaan, kuinka nopeasti saa uuteen suhteeseen eron jälkeen hypätä. Kuka on laastarisuhde tai miten suhteessa on ylipäätään oltava. Voi monia miesparkoja, jotka taiteilevat siellä sääntöverkossa ilman karttaa ja ilman ajatustenlukutaitoa. Siinä saa melkoisesti navigoida, että kaikki ne kirjoittamattomat ja etenkin puhumattomat säännöt muistaa huomioida. Paljon helpompaa on rakentaa se suhde avoimesti keskustellen, sen suhteen toisen osapuolen kanssa nimittäin. Ei pelkästään netissä.

Tai kuka on mikään tuomitsemaan jos haluan juoda alkoholia muulloinkin kuin lauantai-iltana mielikuvitussaunan jälkeen. Jos minulla on vapaapäivä tiistaina niin tottakai lähden mieluummin ulos maanantaina kuin lauantaina. Viikonpäiväjärjestelmä ja sen orjallinen noudattaminen on vain yksi sääntö lisää. Juhlimiseen liittyen tämä toimii toki toisinkin päin. Olenko tylsä kun en jaksa lähteä perjantaina mihinkään vaan makaan mieluummin sohvalla P:n verkkarit jalassa? Miksi maanantaina pitää aloittaa kaikki uudet projektit ja laihdutuskuurit?

Mikään ei loppujen lopuksi ole sallittua. Ensin hoidetaan hiki päässä ne omat säännöt ja sitten kurkistetaan ulkomaailmaan vain huomatakseen, että sieltä niitä löytyy lisää.

Huomasin jossain vaiheessa oravanpyörää, että on paljon helpompaa kun lakkaa kasaamasta odotuksia ja paineita itselleen. Hoitaa ne oikeasti tärkeät asiat ja nauttii elämästä. Jos tänään yhteistä aikaa P:n kanssa on vain keskellä yötä niin sitten siitä nautitaan keskellä yötä. Jos tahdon istua koko päivän sängyssä surffailemassa netissä niin teen sen. Kun on töitä, ne tehdään täysillä, suurella sydämellä ja työtunneista piittaamatta. Jotta vapaapäiviin voi keskittyä samalla innolla ja samalla hetken huomaamisella. Sekin on joskus arvokasta, että saa vain nukkua. Vaikka sitten sinne puolen päivän yli. Jos haluan suunnitella koruja keskellä yötä tiistaina niin mikä minua oikeastaan estää? Aiemmin se olin minä itse. Nyttemmin olen antanut itselleni luvan. Lähes kaikkeen.

8 kommenttia:

  1. Totta turiset. Sitä mukamas on Huono ja Epäpätevä ihminen, jos jotenkin rikkoo näitä sääntöjä. Pitäisi olla Kykenevä, Aikaansaava, Kunnollinen ihminen, jollaisena oleminen on ihan oman aikaansaamisensa tulos.

    Paskanmarjat. Kunnollinen ja Pätevä ihminen on mielestäni se, joka tekee juuri sitä mitä rakastaa, suurella sydämellä ja omaa vointiaan kuunnellen.

    Mitä sitten, jos kotona työskentelevänä saan aikaiseksi sitä hillittömän tehokasta työskentelyä noin puolitoista tuntia päivässä, joskus en sitäkään. Suurin osa päivästäni menee haahuiluun ja miettimiseen. Mutta kun draivi iskee, se iskee rytinällä ja tulosta syntyy. :)

    VastaaPoista
  2. Oot sä kyl aika kova likka ku oot juossu fillarin kanssa rappusissa<3

    VastaaPoista
  3. Hauwerine, nimenomaan näin!

    Tiia, mä näytän ihan tavalliselta mutta osaan uskomattomia temppuja! *reps*

    VastaaPoista
  4. Amen. Täysin samaa mieltä. Nyky yhteiskunnassa ihmisen arvo mitataan sillä, mitä se tekee työkseen ja mikä on sen titteli. Ja auta armias, jos et ole OIKEISSA töissä ollenkaan :O

    VastaaPoista
  5. Anonyymi, sepä se. Eksäni totesi kerran legendaarisesti, että "vittuako askartelet yökaudet, menisit oikeisiin töihin." :D

    VastaaPoista
  6. Olen pyöritellyt samoja asioita ja tehnyt samoja "listoja" ja samoja "pakkoja". Viime aikoina olen opetellut olemaan tekemättä mitään ja se tuntuu hyvältä. Välillä liiankin hyvältä. Mutta tiedän, ettei kannata kauhistella sitä, jos menee päivä tai kaksi tekemättä mitään hyödyllistä, kyllä sitä taas joskus tulee sellainen fiilis, että tekee niitä pakollisiakin juttuja. Pitänee vain luottaa siihen omaan tahtoon :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että joku muukin on samaa mieltä!!! Kyllä vanhemmiten viisastuu ainakin siinä, että lakkaa itse rajoittamasta omaa elämäänsä.

    VastaaPoista
  8. Little M, tuntuukin siltä että kaikkein vaikenta on niistä omista säännöistä irti päästäminen. Muistan kuinka paniikissa olin joskus aiemmin jos näin kuvallisen alan toimijana en yhtäkkiä keksinytkään mitään tai saanut mitään projektia eteenpäin. Ajan mittaan opin luottamaan siihen, että kyllä se inspiraatio sieltä tulee takaisin. Sekin vain tarvitsee välillä vähän aikaa.

    Sama pätee noihin muihin sääntöihin. Varovaiset kokeilut irroittautua niistä ovat osoittautuneet menestyksellisiksi ja ihaniksi. Maailma ei kaadu siihen, ettei tee makaroonilaatikkoa tietyllä tavalla eikä siihen, ettei sulata pakastinta sillä sekunnilla. Oma vaisto ja oma tahto ovat todellakin ne tärkeimmät. Joskus kroppa ja pää myös yrittävät kertoa, että nyt hei vähän iisimmin. :)

    Heli, luulen että kyseessä on osittain nimenomaan myös tuo ikäkysymys. Maailma ei yllättäen olekaan enää niin mustavalkoinen. ;)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!