20100106

salamyhkäistä ja arvauskilpailu

Minun tekisi mieleni hehkuttaa ihan hirveästi mutta jokin epämääräinen taikausko estää minua. Kirjoitin syyskuussa jo samaisesta aiheesta tässä postauksessa ja aion jatkaa yhtä käsiä yhteen hierovan salamyhkäisellä linjalla. Tämä ostos kun on ollut kiikun kaakun monta kertaa ja olen luopunut toivosta niin usein, että luovuin toivosta laskea niitä kertoja. Minusta tuntuu, että jos kirjoitan siitä tänne suorasanaisesti, se jää saapumatta jonkin mystisen lisäonnettomuuden tahi ongelman tähden.

Nyt sain tiedon, että tämä ihanainen kootaan 12.1. mennessä. Sen minun luokseni saapumisesta ei ole vielä mitään varmaa päivämäärää olemassakaan. Liekö lentää muuttokuormassa vai valitseeko postin. Se jää nähtäväksi mutta nyt vähän näyttäisi siltä, että se on oikeasti kohta totta eikä vain haave muiden epämääräisten haaveiden seassa. Arvauksia salaisesta ihanuudesta saa toki esittää vaikka vihjeet vähän heikohkot ovatkin. Hulvattomin arvaus, se joka saa minut oikeasti nauramaan tai täsmälleen oikeaan osunut, saa halutessaan postissa vaikkapa kermavaahtosormuksen tai eyecandy-sarjan korvikset omakseen. Arvausaikaa tuohon 12.1. asti, silloin tiedän itsekin toivottavasti lisää.

9 kommenttia:

  1. Hmmm... jos tagi on graafikon arkea ja jos se on jotain, joka pitää _koota_... olen aika hakoteillä, mutta heitän tähän ihan täysin hatusta että jonkinlainen valopöytä tai sitten joku huippusuoriutuva tabletti-pc-systeemi?

    Tai sitten joku julkaisunomainen kooste omista töistäsi, kirja ehkä?

    VastaaPoista
  2. Se on jokin Applen tuunattu VALKOINEN hilavitkutin-kahvinkeitin-shiatsuhieroja-kissanleikittäjä? *


    * suom. Applen tietokone :D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi6/1/10 18:28

    Tekisi mieli sanoa että PONI!

    VastaaPoista
  4. Mistä lienee tullut mieleen sellainen monistava-kynäsysteemi, joka piirtää toista kuvaa samalla kun itse piirtää sitä toista. :D

    VastaaPoista
  5. Tässä mieleen tullut visio graafikon lepopaikasta:

    Audrey Hepburn -aikakauden valkoinen nahkadivaani, jossa paljon kivoja valkoisia nahkanappeja kisuja varten ja valkoisissa puulistoissa kimmeltäviä timanttikoristeita sekä ISO houkutteleva selkänoja tietenkin :)

    Tällä sais miehenkin monta kertaa työhuoneeseen "visioimaan" :)

    VastaaPoista
  6. Se kauan kaivattu miniläppäri???
    S

    VastaaPoista
  7. Olin jo ihan varma että joku suloinen elävä otus, mutta jos se kerta on koottava (tajua suomenkieltä, onko tuo edes sana)..
    ja en kyllä oikeastaan osaisi kuvitella että jossain kuormassa/postissa vikisis pieni kissanpentu tai vastaava. :D Damn, no heitetään arvaukseksi sitten jokin supersiisti tyylikäs sisustuselementti, argh on tää arvailu vaikeeta!

    (ps. jessus sun blogia on mukava lukea, jaksat postailla usein ja kuvat ovat aina tyylikkäitä. Suuri plussa myös kirjapostauksista. <3
    ja taisin muuten ostaa sulta kaulakorun itselleni joulumessuilta. :D Tuskin nimittäin kovin moni suomessa tekee kakku-koruja..)

    VastaaPoista
  8. Lilix, kiitos, todella mukava kuulla, että tajunnanvirtani viehättää. Ja palaute siitä, millaiset postaukset kiinnostavat on aina tervetullutta. Kohtapuoliin on taas yksi kirja luettu. :)

    Kyllä näitä leivoskoruja muutama tekee mutta joulumessuilla lienin kyllä ainut. Vai pitäisikö sanoa ainoa. ;)

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!