20100101

räpistelevää hiljaiseloa

Olen hiljaa, paikallani vain. Vanun netissä ja odotan. Tunnen kuinka ideoiden alkiot alkavat jo levitellä siipiään, räpistellä sisälläni. Hillitsen niitä vielä. Minä odotan. Annan niiden kasvaa täyteen mittaansa ennenkuin päästän ne vapaaksi. Ennenkuin annan niiden lentää ylös ylös ylös. Kyllä ne tulevat sieltä, vaikka välillä meinasikin jo usko loppua. Ne vain tarvitsevat hieman aikaa ja turvallisen pesän missä kasvaa. Eivät hataraa tuulenpesää, jossa stressi puhaltaa tuulena läpi seinien tauotta. Ne tarvitsevat unta ja tilaa, virikkeitä ja sosiaalistamista. Eivät hätäisesti kirjoitettuja tekstiviestejä tai peruttuja tapaamisia. Joka kerta hiljaisuuden iskiessä minua pelottaa, etten ole enää luova. Etten enää ikinä keksi mitään. Ja aina ne tulevat takaisin. Koputtelevat ikkunoihin öisin pienillä nokillaan ja lentävät olkapäälle. Tekevät pesän pään sisään ja oikovat aamuauringon valossa siipihöyheniään. Tervetuloa. Sitten kun olette valmiina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ihmeessä!