20100119

nyt on hyvä aika opetella

"Sain lahjaksi/tuotenäytteeksi/goodiebagissa/anopilta/löysin punaista huulipunaa, nyt on hyvä aika opetella käyttämään huulipunia." Miksi ihmeessä? Minua kiinnostaa miksi jotain pitäisi pukeutumisessa opetella jos se ei alunperin tunnu miellyttävältä tai omalta. Tähän ilmiöön törmää nykyään ainakin blogimaailmassa aika ajoin. Nyt on hyvä aika opetella käyttämään farkkuja. Nyt pitääkin opetella käyttämään mintunvihreää kukkakuosia kun en ole siitä koskaan pitänyt. Nyt alankin opetella pukeutumaan kokomustiin. On mahtava hetki opetella jonglööraamaan samalla kun lakkaa kynsiä.

Mitä ihmettä? Ymmärrän toki itsensä haastamisen, itsensä ylittämisen ja muut termit, jotka useimmiten liitän esimerkiksi benji-hyppyyn tai moottoripyörällä ajamiseen. Inssikin voi olla se kohta, ihan autolla. Tai Helsingissä ajaminen. Suunsa puhtaaksi puhuminen töissä epäkohdista. Mutta miksi vaatteissa ja kosmetiikassa? Mikä saa ihmisen pukemaan päälleen jotain jossa ei viihdy ainoastaan opettelun vuoksi? Eri kategoriaan menevät ne vaatteet, jotka oikeasti sykähdyttävät. Tekevät olon mahtavaksi vaikka sellaista ei olisikaan aiemmin omistanut. Mutta opetella jotain tällaista särähtää kyllä korvaan enemmän sellaisena asiana, jonka kokee hankalaksi tai epämukavaksi.

Tiedättehän ne päivät kun mitkään housut eivät mahdu, kaikki hameet ovat liian lyhyitä, hiukset sojottavat lakkapurkillisen jälkeenkin mihin sattuu ja meikkivoide ei levity. Paita kinnaa ja sormet ovat turvoksissa. Miksi haluaisin ehdoin tahdoin edes osan tästä olosta? Miksi kärsisin oudon mallisessa tunikassa koko päivän vain siksi, että opettelen käyttämään oudon mallisia tunikoita? Pitääkö minun opetella, koska muutkin käyttävät juuri nyt oudon mallisia tunikoita? Pitääkö kaikkien osata se? Onko pukeutuminen ylipäätään jonkun asian osaamista?

Vaatteet ja inspiraatio niihinhän pitäisi olla jotain mielenkiintoista, mielekästä ja luovuutta kutittelevaa. Samaan aikaan miellyttävää päällä ja mielellään miellyttävää ulospäinkin. Ostokset sitä, että löytää jotain itselle sopivaa. Juuri minun näköistäni. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö voisi maku vuosien varrella muuttua mutta pitääkö sitä muuttaa tarkoituksella? Mitä sillä saavuttaa? Että opettelee käyttämään levänvihreää luomiväriä? Kokeileminen on myös eri asia. Jos arvelee näyttävänsä tolkuttoman hotilta levänvihreässä ja kokeilee siksi, ei kyse ole mielestäni edelleenkään opettelusta.

Minä en omista yksiäkään farkkuja eikä minulla ole minkäänlaista mielenkiintoa opetella niitä käyttämään. En tunne oloani mukavaksi farkuissa, en minkään mallisissa. P:n boyfriendit ovat ainoa poikkeus. En myöskään käytä huulipunaa. Lainkaan. En nudea, en säihkyvää, en mattaa enkä tummaa. En koe olevani huulipunapersoona, enkä jaksa huolehtia koko ajan sen korjaamisesta. Se ei tunnu mukavalta huulilla ja minusta tuntuu koko ajan siltä kuin yrittäisin olla joku muu jos minulla on huulipunaa. Koen, että parhaita puolia kasvoissani ovat silmät ja käytän mieluusti sen huulipunan valkkaamiseen menevän ajan silmien meikkaamiseen ja korostamiseen. En keksi mitään syytä miksi kokisin tarvetta opetella tämän jalon taidon. Ja hermoilla kaupungilla viikkotolkulla, että onko ne punat nyt enemminkin kulmakarvoissa kuin paikallaan.

Onko tässäkin kyse enemmän ulkoisesta vai sisäisestä paineesta? Pitääkö minun naisena osata käyttää huulipunaa ja onko sen painoarvo niin suuri, että minun pitäisi nähdä opettelemisen vaiva? Vai asettavatko nämä opettelevat ihmiset itselleen näitä tavoitteita? Mistä ihmeestä on kyse?

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen aihe. Kun itse kirjoitan uusien juttujen kokeilemisesta, saatan sanoa opettelevani käyttämään niitä. En kuitenkaan yritä väkisin pukeutua johonkin mielestäni vastenmieliseen sen vuoksi, että se on muotia tai muuta vastaavaa. Tai siksi, että "olen tullut siihen ikään, että pitää osata käyttää jakkupukua/huulipunaa/korkokenkiä".

    Tykkään haastaa itseäni pukeutumisen ja joskus kosmetiikankin suhteen. On olemassa vaatteita, joita en ikimaailmassa pukisi päälleni, ja niitä, joista pidän äärettömästi. On myös niitä vaatteita, jotka ovat harmaalla alueella, puolivälissä. Muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitella pitäväni sinisiä tai violetteja vaatteita. Nykyään nuo värit taitavat olla mustan lisäksi enemmistössä vaatekaapissani.

    En aseta itselleni mitään paineita sen suhteen, että minun pitäisi osata pukeutua tiettyihin vaatteisiin tai meikata tietyllä tavalla. Eikä niitä paineita tule ulkoapäinkään. Vaikka luenkin paljon muotiblogeja, niin en tunne mitään tarvetta seurata viimeisimpiä villityksiä. Lähinnä käytän blogeja inspiraation hakemiseen ja valikoin joukosta itselleni sopivat jutut.

    Toivottavasti tässä kilometrikommentissa oli edes vähän järkeä. Jos ei ollut, niin pahoittelen. Innostuin vaan kovasti aiheesta. :D

    VastaaPoista
  2. Eikun ihan mahtavaa, että tämä herättää ajatuksia. Tätä juuri hainkin, että miten ihmiset kokevat tämän opettelun ja miksi sitä tehdään. :)

    VastaaPoista
  3. samaa mieltä, voi opetella käyttämään jotain todella ihanaa mutta jotenkin hassua vaatetta, jonka siitä huolimatta laittaisi päälleen. mutta tyhmän vaatteen käytön opettelu on ajanhukkaa. lopulta se jää kuitenkin kaappiin.

    VastaaPoista
  4. ctr, sitten kun vielä oikeasti saisi aikaiseksi viedä ne kaikki tyhmät vaatteet sieltä kaapinpohjalta vaikka kirpparille. *naur*

    VastaaPoista
  5. Minä en kuulemma ole aikuinen, kun en käytä (osaa käyttää) korkokenkiä enkä käsilaukkuja. Olen siis se ikuinen tennareissa kulkeva ja rahapussia ja kännykkää taskussa kuljettava teini. Saan toki pitkiä katseita virallisissa juhlissa kun en kulje korkkareissa enkä kanna pientä sievää käsilaukkua olkapäällä, mutta en jaksa enää välittää... enkä varsinkaan "opetella" niiden käyttämistä.

    VastaaPoista
  6. Ei käsilaukkua kanneta olkapäällä, vaan kädessä. (anteeksi ot)

    No korkokenkiä olen OPETELLUT käyttämään. Niiden kanssa kun tällainen hujoppi näytti aluksi bambilta. Mutta toisaalta, halusin oppia kävelemään niillä ja _Oletin_, että niistä olisi voinut tulla minun juttuni. Ja ajoittain ne ovatkin. :)

    VastaaPoista
  7. ... on ihan pakko kommentoida, vaikka oikeastaan olenkin jo keski-ikäinen täti-ihminen.
    Omaa itse kullekin! Mielihän voi muuttua, mutta opetteleminen väen väkisin - ei kiitos.

    En ole vieläkään (keski-ikäinen täti-ihminen) opetellut korkkareiden käyttöä. Mieluiten kuljen tennareissa ja bootseissa. Juhlissa se on vähän hankalaa, joten jotain siistimpää sitten, mutta korkkareita en tule käyttämään. Ja luulen 80-kymppisenäkin juoksentelevani (voi mikä näky, mutta olen päättänyt juoksennella) farkuissa ja tennareissa.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!