20100101

mitä minä oikein tein koko vuoden

Sitä aina jotenkin unohtaa, hautaa mielen syövereihin kaiken kiireen keskellä. Jälkeenpäin sitä miettii, että mitä ihmettä tuli tehtyä vai tuliko mitään. Aina on sellainen olo, että mitään ei ole saatu aikaan. Ihan vain itseäni varten päätin hieman muistella. Mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä vuonna 2009. Satunnaisessa järjestyksessä.

*muutimme uuteen isompaan kotiin
*ragdoll-poika Rukkanen muutti elämää karvaamaan ja sulostuttamaan
*leikkasin tukan lyhyeksi
*taitoin Muotoilun osaston opinto-oppaan
*toimin valintakoevalvojana
*sain työhuoneen vihdoin kotiin 
*Riesa-tirppana muutti meille sulostuttamaan ja karvaamaan Rukkasen elämää
*olin töissä hakutoimistossa
*aloitin uuden blogin
*taitoin TaiKin tilinpäätöksen
*mustasta tukasta hyperblondiin
*ainoa edusti erinäisissä myyjäisissä yhteensä 23 päivää
*uudistin nettikaupan ja nettisivujen ulkoasun kokonaan
*piirtelin kuvia kahteen pariin Parikoita
*taitoin TaiKin strategian toimeenpanosuunnitelman
*lanseerasin Sano vaan -puhekuplakorut
*toimin lehden AD:na kolmen numeron verran
*sain kolme ihanaa jälleenmyyjää tuotteilleni
*työskentelin laskutuksessa vailla minkäänlaista alan koulutusta
*teimme tulitemppuja Cuban synttäreillä
*lanseerasimme kermavaahtosormukset
*muovailin tuhansia pieniä leivoksia fimo-massasta
*tein P:n kanssa asiakkaalle aidon näköisen juustokakun, jota ei voi syödä
*otin tatuoinnin
*suunnittelin Buttermilk Bisquitsille uuden ulkoasun blogiin
*kustomoin parit muutkin kenkäparit
*lanseerasin This bugs me -malliston koruineen, paitoineen ja kasseineen
*tein tilaustöinä kaikenlaista pientä

Ja miljoona muuta pientä asiaa, jotka ovat tallentuneet sanoin, kuvin ja ajatuksin niin blogiin kuin sydämeenkin. Kaikkia ei varmasti edes tarvitse muistaa kunhan pitää mielessä, että ei tuo vuosi ihan hukkaan tainnut mennä kuitenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ihmeessä!