20091216

mitä tapahtuu kulissien takana

Eihän siinä mitään, että on myyjäiset yhdestätoista kahdeksaan joka päivä. Sehän on ihan pala kakkua. Mutta kun ne myytävät tuotteet pitäisi tehdäkin jonkun, suunnittelusta nyt puhumattakaan. Joku joskus netissä kauhisteli kuinka voikaan maksaa paljon tuollainen leivoskoru, eihän se fimo-massa maksa kuin pari euroa. Ei maksa ei. Pelkällä yhden värisellä fimolla tosin ei kovin pitkälle pötkitä. Miss Mocha-kakussa on kolmea väriä, noin niinkuin esimerkkinä. Siinä ei tosin tarvitse sekoittaa sävyjä kuten muutamissa muissa.

Toinen oli sitä mieltä samaisessa keskustelussa, että ovathan nuo aika kökösti tehtyjä verrattuna muutamaan toiseen merkkiin, jolla leivoksia on valikoimissa. Juu, saattaa niillä olla hieman eroa teollisesti muotteihin tehtyihin muovikoruihin. Nämä kun tehdään kokonaan käsin, ilman muotteja, kakku tai muffinssi kerrallaan. Jokainen pala koristellaan erikseen, jokainen kermavaahtokiekura ja koristekirsikka on minun omin käsin muovailemani.

Sitten siihen työtuntien päälle tulevat toki vielä uunitusajat, koruosat ja niiden kiinnittäminen ja liima ja liimaaminen sekä lakka ja lakan kuivumisaika. Puhumattakaan siitä kaupungilla juoksemisesta kun haetaan näitä kaikkia materiaaleja. Sitten on vielä pakattavakin ne valmiit korut jotenkin. Suunniteltava pakkaus, sen tekstit, koko, kaikki. Tulostettava, leikattava ja laitettava korut paikoilleen. Jokaisella leivoksella on nimi, on Mansikkaunelmaa tai Suklaaholistia, kaikki on loppuun asti mietitty. Pakkauksessa lukee handmade - homebaked. Minusta kun nyt vaan on niin hauskaa, että nämä kirjaimellisesti leivotaan. Jokaikinen. Pieni kotileipomo.

Määrät ovat huimia. Jokainen jälleenmyyjä saa paketillisen ja loput lähtevät Vanhan myyntipöytään. Ja jälleenmyyjälle lähtevät on pakattu superhuolellisesti, on kuplamuovia ja pakkauspaperia, teippiä ja ties mitä. Pistetään paketti omalla kustannuksella postiin. Sitten siihen lätkäistään vielä myyjän provikat ja ALV:it päälle ennenkuin herkku päätyy kaupan hyllylle. Nettikaupan tilauksetkin on pakattava johonkin ja postimaksu maksettava. Eikä se myyntipöytäkään ihan ilmainen ole jos nyt lähdetään oikein taustakartoittamaan tätä koko prosessia.

Kyllä se vähän mutkikkaampaa loppujen lopuksi on kuin yhden parin euron fimopaketin ostaminen mutta voi että mikä ylpeys tulvahti sisääni viime yönä neljän maissa kun katselin valmiiden korujen rivistöjä. Jokainen kauniisti omalla paikallaan, lakka kimallellen pöytälampun valossa. Ja niin, toki saa kritisoida ja keskustella, kysyäkin jos jokin askarruttaa. En todellakaan istu täällä itku silmässä muutaman kritiikin tähden, sana on vapaa mutta terve järkikin on ihan sallittua. Halusin kuitenkin vähän valottaa taustoja, ehkä tämä avaa silmiä myös jonkun muun asian tai tuotteen kohdalla.

Meillä leivoskorut on leivottu rakkaudella jokainen. Toivottavasti se välittyy myös ostajalle asti hinnasta huolimatta.



13 kommenttia:

  1. Mun oli ihan pakko tarkistaa tää sun nettisivuilta mutta ei, mun mielestä kaikki on edelleen kohtuullisissa hinnoissa ottaen huomioon kaiken sen työn ja väkräämisen, mitä teet tuotteittesi eteen. Ja kaikkien materiaalien lisäksi on laskettava käytetty aika ja se energia, jota ideointiin menee. Ja sit kun ottaa huomioon, että hyvällä tuurillä jälleenmyyjä ottaa 50% myyntihinnasta, ei tekijälle jää käteen paljoa vaivanpalkkaa. Silti hinta on pidettävä alhaalla, koska muuten ei kukaan osta. Ja se on käsityötä perkele, siinä kuuluukin kädenjälki näkyä. Tuota kökkökommenttia en ihan ymmärrä, mun mielestä sun jutut on kaikki tosi nättejä ja sulavia. En tajua, kuinka joku voi saada käsillään aikaan jotain tuollaista. Muovailu ei koskaan oo ollut mun juttu :D

    Joo, taisi osua arkaan paikkaan tuollainen kritiikki tälle käsintekijälle, vauikkei itseeni kohdistunutkaan. Ärsyttää vain kun ei ymmärretä, että ei se tuote itsestään kohoa niin kuin pullataikinalla on tapana, kyllä se leivotaan alusta loppuun. Yleensä lopputuloksena saatu raha ei kata kulunutta aikaa, hyvä kun materiaalikustannukset saa takaisin. Joskus ei niitäkään. Mutta en minä ainakaan askartele kiskoakseni ihmisiltä rahaa, minä askartelen koska se pitää pääni kasassa. Ja myyn lähinnä sen takia, ettei jäisi kaikki omiin nurkkiin pyörimään.

    Kiitos kun jaksat silti tehdä noita. Kiitos kun luit tämän loppuun saakka, jos luit. Lupaan olla pommittamatta kaikkia tekstejäsi kommenteilla (onneksi päivität niin usein, en minäkään kaikkialle ehdi) niin kuin olen viime päivinä tullut tehneeksi. Lupaan myös nyt mennä syömään, koska nälkäinen kissa on kiukkuinen, ja sellaisista saa ulos vain kihinää ja pihinää. Heippa.

    VastaaPoista
  2. -margarita.16/12/09 17:51

    huokaan ja huokaan, se vakava tosiasia että 80 prosenttia ihmisistä ei tosiaan tajua mistä tuotteen hinta muodostuu on niin s*****nallisen loputon suo. aina pistää vihaksi tommonen napina että matsku vaan pari euroo. aaargh.

    VastaaPoista
  3. On se kyllä niin väärin miten nykyään tuntuu että kaiken pitäisi olla niin halpaa kuin mahdollista tai vähintään puoli-ilmaista, ei enää välitetä mistä tuote on peräisin eikä varsinkaan osata antaa arvoa käsintehdylle. Tämä ei tietenkään päde ihan kaikkien kohdalla, mutta valitettavan monen kohdalla olen tämän huomannut.
    Ttykkään muuten kovasti blogistasi ja hauskasta kirjoitustyylistäsi :)

    VastaaPoista
  4. Hei,

    Suomalaisista suurin osa on valitettavasti sellaisia, että kaikki pitää saada mahdollisimman _halvalla_. Eipä siinä paljon käsityötä arvosteta tai mietitä työn kustannuksia, mikä on harmi. Minusta tämä sinun postaus osui naulan kantaan ja toivon, että mahdollisimman moni tinkaaja/pihistelijä sen lukee.

    Sinulla on hienoja tuotteita, olen itse katsonut tuota kermavaahtosormusta vähän sillä silmällä.. Hyvää Joulua ja tsemppiä leipomoon! :-)

    -Mikaela-

    VastaaPoista
  5. Kuuntelin myös joskus sivukorvalla kun pohdittiin painettujen kangaskassien hintaa. "Eihän se paljon voi olla, eihän tähän mee kun hetki ja kassihan ei paljoo maksa." Niin, sitä kun tulee valmiiden välineiden ja värien ääreen, painamaan seulalla jossa olevan kuvan joku on piirtänyt ja suunnitellut,hommannut seulan ja valotusaineet, valottanut seulan, päättänyt ja ostanut värit ja kassit ja niin edelleen. Totta, ei siihen itse painamiseen kahteen pekkaan niin kovin kauan mene. Hinta tosin muodostuu parista muustakin asiasta.

    Vaikka toki ärsyttääkin väsyneenä mutta luulen, että kyse on osittain myös tietämättömyydestä. Ei tulla ajatelleeksi, että asiat eivät tapahdu itsestään eivätkä hyppää noin vain valmiiseen pakettiin. Etenkin kuvantekeminen on sellaista, jota on todella vaikea ihmisten välillä hahmottaa työksi ylipäätään mutta myös se, etteivät ne itsestään ilmesty paitoihin ne pahanilmanlinnut. Ja että ne ovat oikeasti minun omin käsin piirtämiäni. Yhdyn siinä mielessä margaritan sanoihin, että tämä on ihan loputon suo. Siitä tämä postauskin varmaan kumpusi, josko joku miettisi toisenkin kerran tämän luettuaan. :)

    Ja kiitoksia tsemppauksista ja ihanista kommenteista, niitä todella tarvitaan nyt kun mennään ihan jaksamisen äärirajoilla.

    VastaaPoista
  6. Mä eksyin tänne blogiin viime viikolla ensimmäistä kertaa ja tottakai kävin heti ainoa.fi:ssäkin kurkkimassa ja mietin vaan koko ajan että "voi kamala miten iso homma näiden kaikkien suunnittelussa, tekemisessä ja jakelussa varmaan on, miten noi jaksaa" :D Että osa meistä ymmärtää ja arvostaa, ihan selittämättä. Tsemppiä viimeiseen pinnistykseen ennen joulua, toivottavasti ehdit pyhinä levätä :)

    - Emilie

    VastaaPoista
  7. Aaaah oot niin ihana ja tykkään sun koruista ihan hirvesti! :) Oon ostanu jo pari rintakorua ja siskolle kakkukorvikset ja lisää ostan kyllä vielä! :) Halaus ja tsemppiä ja jaksamista! Ihmiset on idiootteja. ;)

    -Tiina

    VastaaPoista
  8. *hihi*

    Ihan ekaksi naurattaa tuon -Tiinan kommentin loppu.
    Ystäväni kanssa (karokonfetti) lentävä lauseemme onkin kaiken maailman myyjäisissä "kaikki on ihan tyhmiä!" ;-) (orig. Sie sind alle blöd!)

    Kun eivät ymmärrä hyvän päälle.

    Suurin osa on varmasti todellakin tietämättömyyttä. Ihmiset ei YHTÄÄN ajattele sitä, mitä kaikkea työtä mukana on - ideoinnista, suunnittelusta yms alkaen.
    Juttusi ovat niin loppuun ajateltuja kortteineen nimineen kaikkinee, että hattua on nostettava.

    Voisin vaahdota tästä asiasta tunti kausia, mutta hei. Eihän kaikki VOI olla yhtä fiksuja ;-)

    Onnea myyjäisiin, koettakaa jaksaa, ja muistakaa sitten vähän levähtää kanssa.

    PS: Mun on kai pakko joululomalla itse kokeilla tuota shrink plasticia, teini tyttäreni kuolaavat jo...

    VastaaPoista
  9. Ihania olette! Kiitoksia, näillä jaksaa taas pitkään. <3

    Ja hei se kutistemuovi on ihan mahtavaa tavaraa!

    VastaaPoista
  10. Arvaappa mitä. Toissa vuotisista Taikin myyjäisistä ostin sun jätski/muffin magneetteja pussillisen pikkusiskolle. Nyt yhdistän! Mahtavaa. Ne oli suksee ja ihania edelleen!

    VastaaPoista
  11. Suki, onpa mukava kuulla että maistuivat. :D Ja muutenkin hauska huomata kuinka pieni maailma on. :)

    VastaaPoista
  12. Arvostan suuresti sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat ja tahtovat tehdä itse käsin asioita. Nakertaa niin kamalasti kun ihmiset valittavat käsitöiden hinnoista, eivätkä tajua mikä vaiva niitä tehdessä on ollut. Tottakai ne maksavat enemmän kuin jotkin ulkomailla tehtaassa lapsityövoimalla tuotetut tavarat! Kiitos että jaksat piipertää kaikkia ihanuuksia omin käsin :)

    VastaaPoista
  13. Aivan loistavat pointit tässä tekstissä! Itsekin käsityöläisenä arvostan tätä keskustelua suuresti, koska kyseinen aihe tulee vastaan tuon tuostakin. Samoin näkee sellaisia käsityöläisiä, jotka "yleisön painostuksesta" tai muuten vaan polkevat hintansa materiaalitasolle syöden näin meidän kaikkien leipää.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!