20091208

hömppäluettuja

Kirpparilta löytyy usein näppärästi hömppälukemista halvalla.Olen aina ollut myös kirjaston suurkuluttaja, nyt täytyy tunnustaa, että en omista edes kirjastokorttia tällä hetkellä. Ja meillä käy huhujen mukaan kirjastoauto jonne en ole vielä uskaltautunut. Edellisestä kirjastoautokäynnistä on vuosia, se oli joskus viisivuotiaanan kun raahasin ison kassillisen kirjoja kotiin ja hautauduin niiden kanssa kuulemma sohvannurkkaan. Kirjastoautopäivä oli parasta ikinä. Olisikohan se vieläkin? Täytyy varmaan kokeilla.

Tässä viimeisimpiä luettuja:

Varsinainen talousihme - Sophie Kinsella

"Kun olin ensimmäistä iltaa ulkona Jacobin kanssa, hän vei minut balettiin ja poistui kahdenkymmenen minuutin kuluttua vastatakseen valloista tulevaan puheluun ja jäi sille tielleen. Hän sanoi seuraavana päivänä mielensä askarrelleen niin täysin jossain sopimusjuridiikan lakipykälässä. että hän unohti minut. Ja pahinta on, että sen sijaan että olisin haukkunut hänet lyttyyn tai lyönyt silmän mustaksi, minkä kysyin vain, että missä sopimusjuridiikan pykälässä."

Leppeää romantiikkaa, rankkaa lakimiestyöyhteisössä, burn outin partaalla ja hulvatonta taiteilua askareiden parissa, jotka päähenkilölle ovat puhdasta hepreaa. Juoni on korni ja osittain arvattavissa mutta pidin kirjan lämminhenkisyydestä, keittiökohtauksista ja hillittömistä hahmoista. Kevyttä hömppää halusin ja sitä sain kyllä koko rahalla.



Sinulle luotu - Ulla-Maija Paavilainen

"Päivien kimallusta nämäkin naiset haluavat, jokaisella kotona samanlaiset tapiot, lapset ynähtelevät yksitavuisia vastauksia kuin vasikat, viikonlopun kauppakassissa litroittain maitoa, halvaantuneet appivanhemmat käänneltävinä hoitolaitoksessa, siinähän ne sunnuntait."

Hämäävästi erästä toista tunnettua hömppäkirjaa muistuttavan kannen innoittamana päätin tehdä random-kokeilun ja nappasin tämänkin kirppikseltä mukaani. En oikein osaa sanoa, pidinkö kirjasta vai en. Juoni oli samaa helppoa huttua kuin kannen perusteella oletinkin. Nainen kiipii yritysmaailmassa ja hahmoilla on omat pikku erikoisuutensa jokaisella.

Kirjoitustyyli oli kuitenkin suomalaisen melankolinen ja jotenkin raskaasti alleviivaten inhorealismia joka välissä viljelevä. Toki mm. sanojen hiki, sperma, repiä, huokoset, penis jne. käyttäminen tekstissä tuo siihen särmää ja rujoa otetta mutta liika on liikaa. Olisivat olleet mokomat tehokkaampia vähän vähemmällä käytöllä. Kirjoittaja käytti myös paljon melkein runomuotoista ja lyhyillä lauseilla korostettua tekstiä. Jossain toisenlaisessa tarinassa kirjoitustyyli olisi toiminut mainiosti ja saanut tarinan tuntumaan luissa ja ytimissä asti. Nyt molemmat tuntuivat toisiinsa nähden vähän päälleliimatuilta.

"Siunattu tietotekninen kehitys. Koneille ei tarvitse tehdä ympäristöilmapiirikartoitusta. Niillä on aina tasaisen varma olo."


2 kommenttia:

  1. Olen huomannut että tulee melkein halvemmaksi hankkia lukemiset kirppareilta/huuto.netistä kuin kirjastosta. Syynä tähän myöhästymismaksut, jotka kasaantuvat kun en vaan muista uusia lainoja ajoissa (joo, sähköpostiin tulevasta muistutuksesta ei ole paljon apua.) Viimeksi köyhdyin 32 e, auts. Toki tiedän että voin tästä syyttää vain itseäni...

    VastaaPoista
  2. Täytyy myöntää, että vähän samaa on käynyt minullekin. Kummasti ne aina kasaantuvat jonnekin nurkkiin ja lasku on sitten sen mukainen. :D

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!