20091021

muistojen patoamaton virta

Joskus menneisyys ryöppyää mieleen silloin kun alitajunta on väsymyksen toimesta riisuttu aseista. Silmissä vilisee huoneita, kapakoita, ihmisiä ja asioita. Niin elävinä kuvina, että voisi kuvitella sen makuuhuoneen olevan jossain täällä ihan lähellä, sen kadun ihan tuossa kävelymatkan päässä.

Joistain muistaa niin tarkasti tunnun ja tuoksun, puheen aksentin jonka voi melkein kuulla vieläkin. Toiset jättivät jälkeensä tyhjempiä kohtia. Niissä kohtaa muistoja joissa tiedän hänen istuneen, on vain tilaa, tyhjä paikka kuin reikä kirkkaassa väripinnassa. Aivan kuin hän olisi ollut fiktiivinen hahmo jonka kuvittelin siihen, paperinukke, rokkitähtien rokkitähti. Repliikitkin hänen kanssaan olivat kuin huonosta elokuvasta, etenkin lopun alussa. "I need to tell you something" , minä sanoin ja kuultuaan asiani hän totesi, että"I think you should go now." Silloin ei tuntunut tyhjältä vaan koko maailma mullistui, loppuelämäkin omalla tavallaan. Mutta silti niissä muistoissa vieressä on jollain selittämättömällä tavalla tyhjää. Aivan kuin olisin kuvitellut sen kaiken. En niitä hetkiä mutta hänet.

Märkiä mukulakiviä, mustavalkoisia astioita. Hyisiä parvekkeita ja kuumia suihkuja peilein vuoratussa kylpyhuoneessa. Hiljaisia kylmiä öitä ja kesähelteisiä päiviä. Nurmikkoa ja juna-asemia. Mikähän tämäkin lienee, mokoma muistokasauma joka pääsi purkautumaan yhtäkkiä. Olisi tietysti hienoa ajatella, että tämän kaiken mieleen palaamisella olisi jokin syvällisempi merkitys mutta taidan vain olla niin väsynyt. Lokeroinut mieleeni lukemattomia ajatuksia joista kaikkia en ole ehtinyt vielä availla. On tämäkin aika aloittaa.

Muistelen ehkä tätäkin hetkeä joskus jossain toisaalla. Mietin kuinka tarkasti voi seinille piirtyvät varjot palauttaa mieleen. Kuinka vieressä ei ollut tyhjää kuorta vaan jotain aitoa ja unesta lämmintä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ihmeessä!