20091024

muistaja

Muistan useita pitkiä keskusteluja sanatarkasti, sanoja ja lauseita, tiedon palasia ja pikkudetaljeja. Saatan silti unohtaa ihan simppeleitä asioita kuten avaimet tai ihmisten nimet. Naamat jäävät aina mieleen, niiden yhdistäminen oikeaan asiaan vaan tuottaa joskus vaikeuksia.

P muistaa aivan uskomattomia asioita. Alkuaikoina kun minun kaveripiirini oli hänen näkökulmastaan katsottuna lähinnä sekavaa massaa lempinimineen ja kasvottomine nettituttuineen, P oli jatkuvasti täysin kärryillä siinä, kenestä puhuin. Kerran hän muistutti erään ystäväni parivuotiaan nimipäivästä. Tapaamatta tätä ystävää, lapsesta tietenkin puhumattakaan, koskaan. Saatan ohimennen mainita jotain, sanoa tykkääväni jostain ruoasta tai muuten vain kepeästi kommentoida johonkin asiaan ja liitää itse sen hetken ohi valonnopeudella ja unohtaa sen vielä. Kuukausien päästä P muistaa ja toimii sen mukaan, ostaa tiettyä leipää tai muuten vain tuo esiin kyseisen kommentin jossain. Olen joka kerta yhtä hämmästynyt.

Äsken neloselta alkoi elokuva ja tutun naisnäyttelijän kohdalla kysyin missä muualla kyseinen henkilö näyttelee. Kysyn tämän tyyppisiä juttuja aika usein ja P vastasi sujuvasti päätään kääntämättä, että Greyn Anatomiassa. En uskonut ja tarkistin asian imdb:stä. Kyllä, Melissa George näyttelee Greyn Anatomiassa, ei siinä mitään. P vaan ei katso kyseistä sarjaa lainkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ihmeessä!