20091018

epäsynkronissa

Mikähän siinä on, että etenkin hiusten kanssa sitä aina tahtoo juuri päinvastaista kuin miltä pehko juuri sillä hetkellä näyttää? Kiharatukkainen maksaa itsensä kipeäksi suoristusraudasta ja lasimaisen, suoran kuontalon omaava käyttää kyllästymiseen asti erilaisia lämpörullia ja kiharrushärveleitä. Hiukset ovat osa imagoa, bad hair day aiheuttaa yleensä myös henkistä huonoa oloa kun ei tunne oloaan kotoisaksi, blondivitsit ovat käsite ja useimpien tapaamieni miesten mielestä naisella tulee olla pitkät hiukset.

Itse kuljin vuosia mustissa, niin vaatteiden kuin hiusvärinkin puolesta ja edelleen on välillä vaikea käsittää olevansa tällä hetkellä vaalea. Musta on jossain tuolla syvällä alitajunnassa, tai vähintään tumma ainakin. P imitoi kerran erästä keskustelua sanoen "sit mä sanoin sille, et sä oot toi blondi tuolla" ja minulla oli suunnattomia vaikeuksia ymmärtää, että kyse oli minusta. Aivoni eivät kertakaikkiaan suostuneet taipumaan sen seikan ympärille, että minä olisin toi blondi tuolla. Kyse ei ole siitä, etten pitäisi hyperblondista pystytukastani vaan siitä, etten tunnista itseäni lainkaan tuosta kuvauksesta. Peilinkin kanssa on välillä ongelmia.

Mustaan en liene palaamassa, kokonaan ainakaan mutta myönnän, että nyt kun kuontalo on vihdoin ja viimein vaivalla hypervalkoinen ruskeilla tehosteilla, haluaisin palata takaisin tummaan. Tummaan, pitkään, lainehtivaan kasaan hiuksia jotka hulmuaisivat suuren neulepipon alta talviaamun viimassa. Halusin mytistellä suttuisia nutturoita aamuisin ja jättää muutaman suortuvan vapaaksi. Meikit, vaatteet ja ihokin näyttävät niin erilaisilta vaalean tukan kanssa. Kun minulla oli musta pidempi tukka, haaveilin aina hypervaaleasta lyhyestä. Olen kroonisessa epäsynkronissa hiusteni kanssa.

Ongelman ydin ei ole niinkään tumma tai vaalea väri eikä oikeastaan pituuskaan vaan niiden välivaiheet. Pitkästä tukasta kun napsaisee tällaisen superlyhyen, pitäisi sitä olla leikkaamassa jatkuvasti. Tämä puolestaan johtaa siihen, että sitä ei saa ikinä takaisin pitkäksi. Jos taas alkaa kasvattaa pituutta, joutuu ikävään välivaiheeseen, jossa mikään ei näytä hyvältä. Hiukset ovat liian pitkät ollakseen lyhyet ja liian lyhyet ollakseen pitkät. Mikään kampaus ei toimi, pystyyn nostamiseen tukka on pitkää ja ponnarille saamista ei näy vielä lähimaillakaan. Tummasta vaaleaksi on pitkä ja kivinen tie, joka sisältää monenmonta oranssinkukertavaa värjäyskertaa. Lopputulos on kyllä kaunis tuhkanhypervalkea mutta sen ylläpito on myös aika työlästä juurikasvuineen ja hopeashampoineen. Tästä takaisin tummaksi on vähän samoja ongelmia ja ruskeaan palaaminen tuntuu jotenkin tylsältä, musta taas liian kovalta. Raidat houkuttelevat mutta niiden työmäärä ei. Pieni osa minusta suunnittelee pitkän tukan kasvattamista ja kasvatusprosessin piilottamista niiden aiemmin mainittujen neulepipojen alle. Se ainakin olisi synkronissa vuodenaikaan nähden.

Oletko sinä synkronissa hiustesi kanssa? Vinkkejä?

3 kommenttia:

  1. Olen liimannut yhden koulukuvani (kuvassa mulla on sen väriset hiukset, jotka haluaisin taas)taakse post it-lapun, mihin olen isolla kirjoittanut, mitä en saa ehdottaa kampaajalle tai ehdotettuna hyväksyä:
    - ei kuparia tai muutakaan punaista, kuin korkeintaan vähäisinä raitoina
    - ei koko tummaa tai vaaleaa
    - ei erittäin voimakkaasti kerrostettua (käytännöllisyyssyistä)
    Ja viimeisimpänä lisäys:
    - ei otsatukkaa

    En vaan kykene elämään tämän otsatukan kanssa. Aamuisin se sojottaa pystyssä, juuri pestynä ei asetu ollenkaan, treeneissä se on vain tiellä kun ei ylety ranskalaiseen lettiin. Kasvatusprojekti edessä ja juurikin alkaa olemaan ne ärsyttävät ei-minkään-pituinen-ajat, jolloin tekisi mieli leikata koko letti lyhyeksi.

    Onneksi on pieniä pinnejä ja klipsejä, joilla sitten voi kiinnitellä, mutta ei sitäkään joka aamu jaksaisi. Pipot ja huivit ovat pelastajia (varsinkin pipo, jossa lukee Bad Hair Day. Ei tarvitse paljoa selitellä ;) )

    VastaaPoista
  2. No en tosiaan ole synkronissa en. Olen toki ihan tyytyväinen nykyiseen lyhyeen malliini (itsekin olen hyvin yllättynyt siitä, että en ole kaivannut piiiitkiä hiuksiani), mutta jotenkin tuntuu, että juuri SE OIKEA leikkaus antaa vielä odotuttaa itseään. Lähellä ollaan oltu, mutta sitten menee päivä jos toinenkin ja hiukset ovatkin taas (!!!) ylikasvaneet.

    VastaaPoista
  3. Apua, ihana huomata etten ole yksin epäsynkronissa! Otsatukkaongelmat kuulostavat erittäin tutuilta. Se oli ihana tasan niin kauan kun sen nyhräsi kuvaa varten kuntoon mutta annas olla kun tosiaan hiippaili vaikkapa räntäsateessa kouluun, kuntosalista tai mistään muusta nyt puhumattakaan.

    Siitä Oikeasta leikkauksesta olen itseni kanssa lähes joka päivä eri mieltä. Joskus kun hiukset tekevät yhteistyötä tyylitajuni kanssa, tuntuu että kaikki on kohdallaan ja näin sen pitäisikin olla ja voi kun ihanaa mutta seuraavana aamuna totuus on yleensä jotain ihan muuta. Taidan nyt kuitenkin kallistua kasvattelun puoleen, hiuslisäkkeetkin houkuttelisivat, ehkäpä eteen reilusti pidempää kuin taakse tai jotain.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!