20090918

Kotiinpaluu

Minussa on niin paljon kofeiinia, että olisin varmaan sujuvasti valvonut vielä viikon. Olen elänyt viime päivät suklaarusinoilla, kahvilla, frezzalla ja cola zerolla. Viinirypäleillä ja silkalla tahdonvoimalla.

Olo on kuin festarireissulta palanneella, krapulaisen pöllähtänyt, vaikka polttoaine onkin sisältänyt pääosin jotain muuta kuin alkoholia. Yhden skumppalasillisenkin ehdin kyllä juoda, alakerrasta kun tultiin onnittelemaan neljältä. Painodeadlinena jolloin emme olleet vielä valmiit vaan paniikinomaisessa työskentelytahdissa. Taitoin silppuaukeamia seitsemässä minuutissa ja vastailin välillä puhelimeen.

Korjaukset ja viilaukset satoivat pöydälleni satoina pieninä post it -lappuina. Yhdessä niistä luki sä oot paras ja siihen oli piirretty sydän.

Kolmelta yöllä kotiuduin. Käveltyäni ensin pari kilometria juna-asemalta hyytävässä syksyn ensisumussa. Hiivin hiljaa sisään ja seisoin eteisessä miettimässä miten epätodellista kaikki on. Haukotteleva Rukkanen hiipi katsomaan silmät sikkurassa kuka tähän aikaan oikein tulee.

Olin väsynyt, likainen, tunkkainen, itkuinen, harmaa, lasittunut ja äärimmäisen lopussa. Olin laiminlyönyt kodin, parisuhteen ja kaiken muunkin tiistain jälkeen kokonaan. Sitä ennenkään ei aikaa ole liiemmin ollut keskittyä mihinkään muuhun kuin töihin. Puhelimessa olen ollut tyly ja lyhytsanainen, lyönyt luurinkin korvaan kesken kokouksen. Olen ollut poissaoleva, sulkeutunut, raivokkaan monologianalyyttinen, hankala, kakaramainen, itsekäs ja ärsyttävä.

Aloin itkeä kun P tuli hymyssä suin vastaan eteiseen ja sanoi, että ihanaa kun sä olet kotona.

2 kommenttia:

  1. edelleen allekirjoitan, ja jos mahdollista, vielä paksummalla kynällä kuin torstaina. anna myös, tiiän.

    sä oot paras. <3

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!